Otteluraportti: RoPS epäonnistui oman maalin suojelemisessa – Kansallisen Ykkösen Karsintasarja alkoi tappiolla

Kia Voutilainen on tervehtynyt pitkästä loukkaantumisesta jälleen avauksen pelaajaksi. Oulussa maaliahne hyökkääjä teki kauden avausosumansa. Kuva: Vili Varjus (2024).

RoPS:n naiset pysyivät ONS:n kyydissä ensimmäisen puoliajan, mutta puolustuspään virheet johtivat lopulta 5-1 vierastappioon.

Rovaniemen Palloseuran naisten edustusjoukkue aloitti Kansallisen Ykkösen Karsintasarjan oululaisen ONS:n vieraana. Kotijoukkue ei kauaa maalinteossa aikaillut, vaan Oona Tikkala iski ensimmäisen osuman jo 3 minuutin kohdalla. RoPS ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan Kia Voutilainen teki kauden ensimmäisen maalinsa kuusi minuuttia myöhemmin ja tasoitti pelin. Tauolle mentiin kotijoukkueen 2-1 johdossa Tikkalan onnistuttua toistamiseen ensimmäisen jakson aikana.

Myös RoPS:lla oli ensimmäisellä puoliajalla mahdollisuuksia lisämaaleihin.

– Varsinkin ensimmäisellä jaksolla hyökkäsimme hyvin vastaiskuilla ja saatiin luotua riittävästi uhkaa vastustajan maalille. Viimeistelyt valitettavasti kohdistuivat suoraan kohti maalivahtia, RoPS-päävalmentaja Juho Pernu harmitteli.

Ottelun kulminaatiopisteenä Pernu piti tilannetta ennen 3-1 maalia. Kia Voutilaista taklattiin rajusti, mutta tuomari ei nähnyt virhettä, vaan ONS pääsi etenemään hyökkäykseen, josta seurauksena oli maali.

– Tämän päivän tappion taustalla oli kuitenkin ennen kaikkea oman boxin ja vastustajan keskitysten puolustamisen epäonnistuminen. ONS teki neljä samanlaista maalia ja se harmittaa todella paljon.

Hetkittäiset onnistumiset vastaiskujen muodossa eivät riittäneet, kun peruspelaamisen laatu ei yltänyt odotetulle tasolle.

– Pelin rytmittäminen ja pallosta huolehtiminen oli tänään puutteellista. Haasteita otteluun toi myös flunssa-aalto, joka tiputti vielä pelipäivän aamuna Veera Harjulan pois kokoonpanosta.

RoPS:n pelit jatkuvat seuraavalla viikolla kotiottelulla, kun vieraaksi saapuu Karsintasarjan kärkijoukkue FC Honka. Vahvan espoolaisjoukkueen mielenkiintoisin nimi on maajoukkueuransa hiljattain päättänyt ja takaisin kotimaan kentille palannut maalivahtikonkari Tinja-Riikka Korpela.

Kansallinen Ykkönen, la 2.8.2025

ONS – RoPS 5–1 (2–1)

3’ 1–0 Oona Tikkala
9’ 1–1 Kia Voutilainen
20’ 2–1 Oona Tikkala
65’ 3–1 Laura Rahko
69’ 4–1 Elise Päiväläinen
78’ 5–1 Heta Klasila

RoPS Naisten seuraava ottelu:

RoPS – FC Honka
la 30.8.2025. klo 13:00
Rovaniemen Keskuskenttä