Otteluraportti: RoPS jäi vielä ilman pisteitä Kansallisessa Ykkösessä

RoPS:n naisten peli menee eteenpäin, mutta vielä parantuvat otteet eivät ole realisoituneet sarjataulukon pistesarakkeessa.
RoPS:n naiset kohtasivat kauden toisessa kotiottelussaan EBK:n, joka oli vastustajana odotetun vahva. Espoolaiset saivat luotua enemmän paikkoja, mutta kotijoukkue pystyi kuitenkin vastaamaan rynnistykseen kohtalaisen hyvin ja oma maali pysyi puhtaana ensimmäisen puoliajan loppupuolelle saakka.
Ensimmäinen takaisku syntyi 35 minuutin pelin jälkeen, kun Sanni Issakainen jatkoi pallon maaliin Katja Hakalan laukausta seuranneesta Eerika Viitasen torjunnasta. Noin seitsemän minuuttia myöhemmin ensimmäistäkin maalia rakentelemassa ollut Isatou Ndow osoitti ensin juoksuvoimaa ja sen jälkeen hyvää viimeistelytaitoa nostamalla pallon maalin kattoon ja lukemiksi 0-2 tauolle lähdettäessä.
Venla Koivisto toi RoPS:n upealla tavalla peliin mukaan laittamalla pallon verkon perukoille suoraan kulmapotkusta, kun ottelua oli pelattu 63 minuuttia. Takaa-ajolle tuli kuitenkin piste, kun Kerttu Kiviniemi siirsi EBK:n rangaistuspotkulla 1-3 johtoon varttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Nämä jäivät myös ottelun loppulukemiksi.
RoPS:n päävalmentaja Juho Pernu oli ottelun jälkeen harmissaan.
– Ennen kaikkea siksi harmittava tappio, koska pelissä oli paljon hyvää ja vain vähän paremmalla onnistumisella olisimme voineet venyä tasapeliin. EBK pelasi kuten odotettiin, mutta olimme valmiita. Takaiskumaalit tulivat sitten meidän puolustusvirheistä.
Pernu näki jälleen monia kehitysaskeleita joukkueen pelaamisessa, mutta hyökkääminen jäi puolitiehen.
– Muutamia kertoja hyvin rakentamalla onnistuttiin etenemään, mutta viimeisen kolmanneksen osalta peli jäi vajaaksi, Pernu totesi.
Tulevien viikkojen harjoituksiin on teemat selvillä.
– Meidän pitää jatkaa puolustuksen parantamista, mutta myös pelinavaus ja -rakenteluvaihe vaatii enemmän huomiota, jotta pystymme useammin etenemään kontrolloidusti maalintekotilanteisiin.
Erityiskiitokset joukkueen kipparilta menivät pelin jälkeen hyvin ääntä pitäneelle kannattajajoukolle, jossa erityisesti kunnostautui jälleen RoPS:n Soveltava Pallokerho. Lisäksi kentällä nähtiin jälleen seuran oman kasvatin debyyttiottelu aikuisten tasolla, kun vuonna 2010 syntynyt Matleena Seitamaa tuli kentälle 59 minuutin kohdalla ja pelasi erinomaisen puolituntisen.
RoPS:n seuraava ottelu on luvassa viikon päästä lauantaina 10.5. FC Lahden vieraana.
Kansallinen Ykkönen, 26.4.2025
RoPS – EBK 1–3 (0–2)
36’ 0–1 Sanni Issakainen
43’ 0–2 Isatou Ndow
64’ 1–2 Venla Koivisto
75’ 1–3 Kerttu Kiviniemi