OTTELURAPORTTI: RoPS murjoi JJK:n vahvalla avausjaksolla – ”Palasimme omaksi itseksemme”
Kuva: Jani tiiperi
Rovaniemen Palloseuran miehet palasi vat taas voittokantaan vakuuttavalla tavalla. JJK Jyväskylä kaatui Keskuskentällä maalein 4–0 (3–0). Kotijoukkue ratkaisi ottelun käytännössä jo avausjaksolla aggressiivisella prässillä ja tehokkaalla viimeistelyllä
RoPS tuli otteluun vahvasti ja painoi vieraat heti alkuminuuteista syvälle omalle puoliskolleen. Ensimmäiset vaaralliset tilanteet syntyivät, kun Rodane Caton matala keskitys tavoitti Tomas Varhin jatkotilanteessa Boy Nijghin. Hetkeä myöhemmin Onni Suutari karkasi jo läpiajoon, mutta JJK-vahti ehti peittämään tilanteen.
Kotijoukkueen vahva alku palkittiin vartin kohdalla. Aamos Oinaan pitkä sivurajaheitto aiheutti jälleen vaaratilanteen, ja pallon jatkosta korkeimmalle noussut Boy Nijgh puski RoPS:n johtoon.
Päävalmentaja Diogo Pinto oli erityisen tyytyväinen juuri ottelun alkuun.
– Aloitimme ottelun erinomaisesti. Seitsemän minuutin kohdalla olimme luoneet jo kolme selvää maalipaikkaa. Olimme todella aggressiivisia sekä ilman palloa että pallon kanssa ja hakeuduimme jatkuvasti kohti vastustajan maalia.
Ottelun puhutuin hetki nähtiin 36. minuutilla, kun JJK:n maalivahti Lauri-Eemil Vetri sai punaisen kortin koskettuaan maalipotkun jälkeen palloon uudelleen estäen samalla Onni Suutarin maalintekoyrityksen. Epäsuorasta vapaapotkusta ei vielä syntynyt lisäosumaa, mutta ylivoiman myötä RoPS iski nopeasti ratkaisevan eron.
42. minuutilla Tomas Varhi murtautui oikealta päätyyn ja tarjoili Adam Mekille helpon tilaisuuden viimeistelyn. Vain hetkeä myöhemmin Varhi kruunasi vahvan iltansa ajamalla jälleen laidalta keskustaan ja sijoittamalla pallon tarkasti takakulmaan. Tauolle siirryttiin RoPS:n 3–0-johdossa.
Vaikka ulosajo vaikutti ottelun kulkuun, Pinto muistutti, ettei se ollut voiton tärkein syy.
– Punainen kortti teki pelistä meille helpomman, siitä ei pääse mihinkään. Mutta haluan korostaa ennen kaikkea sitä, kuinka aggressiivisia olimme koko ajan sekä pallollisena että pallottomana. Se oli tämän voiton tärkein tekijä.
Pinton mukaan joukkue palasi samalla siihen pelitapaan, joka oli kantanut RoPS:a läpi alkukauden.
– Olemme valmennuksessa hakeneet jatkuvasti pieniä muutoksia siihen, miten pelitapamme palvelee parhaiten pelaajiemme vahvuuksia. Tänään palasimme siihen identiteettiin, joka on ollut meille ominaisin. Olimme erittäin aggressiivisia prässissä, etenimme suoraviivaisesti silloin kun siihen oli mahdollisuus ja toisaalta kontroillemme peliä silloin, kun se oli tarpeen.
Toisen jakson alussa JJK sai ottelun parhaan maalipaikkansa, mutta Dylan Berry torjui Arian Goljahanpoorin lähietäisyydeltä lähteneen yrityksen kulmapotkuksi.
Lopullinen ratkaisu nähtiin 55. minuutilla. Shameiks McLeodin ja Aamos Oinaan rakentaman hyökkäyksen päätteeksi pallo pelattiin Rodane Catolle, joka laukoi boksin rajan tuntumasta näyttävästi lukemiksi 4–0.
RoPS loi tämän jälkeenkin useita maalipaikkoja. Lähimmäksi viidettä osumaa pääsi Adam Mekki, jonka voimakas volley pelastettiin aivan maaliviivalta.
Ottelussa debytoinut hollantilaispuolustaja Boy Nijgh kruunasi ensiesiintymisensä maalilla, mutta Pinto nosti esiin erityisesti puolustajan rauhallisuuden.
– Tietenkin maali oli häneltä tärkeä, mutta ennen kaikkea pidin siitä rauhallisuudesta, jonka hän toi peliimme. Hän käsittelee palloa todella varmasti, rauhoittaa rakentelua ja pystyy myös avaamaan peliä pitkillä syötöillä. Hän toi meille paljon tasapainoa.
Voiton myötä RoPS nousi entistä vahvempaan asemaan sarjan kärkipäässä. TamU:n etumatka kutistui kolmeen pisteeseen, ja eroa kolmantena olevaan SalPaan on nyt kuusi pistettä.
Pinto ei peitellyt joukkueen tavoitteita.
– Nyt haluamme pitää paikkamme aivan sarjan kärjessä ja haastaa Tampere Unitedin. Samalla haluamme kasvattaa eroa takana tuleviin. Kahden pisteen ottelukohtainen keskiarvo kertoo, että olemme tehneet paljon asioita oikein. Se antaa meille itseluottamusta ja vahvistaa uskoa, mitä olemme rakentaneet. Tiedämme kuitenkin, että kauteen mahtuu sekä tällaisia onnistumisia että viime viikon kaltaisia pettymyksiä.
RoPS jatkaa Miesten Ykkösen kauttaan ensi lauantaina Tampereella, jossa vastaan asettuu TPV.