Otteluraportti: RoPS Naiset haki täyden pistepotin Espoosta

RoPS pelasi ehjät 90 minuuttia ja yllätti FC Hongan nappaamalla vierasvoiton.

Pitkin kautta RoPS:n naisten edustusjoukkueen haasteena on ollut pelata ehjä ottelu ilman notkahduksia. Sunnuntaina RoPS oli alusta loppuun terävänä ja taisteli 2-3 vierasvoiton FC Hongasta.

Päävalmentaja Juho Pernu oli syystäkin iloinen pelaajiensa puolesta.

– Ottelun alku lähti meillä liikkeelle todella hienosti ja jokaisesta näki erinomaisen asenteen ja halun taistella pisteistä. Honka hieman yllättyi vahvasta alustamme ja oli aseeton ensimmäisen jakson aikana.

RoPS karkasi jo 0-2 johtoon reilussa vartissa. RoPS:n ensimmäisen jakson osumista vastasivat Niia Salminen ja Ronja Nieminen.

– Meillä oli mahdollisuus tehdä jopa kolmas, mutta ikävä kyllä Kia Voutilaisen laukaus nasahti tolppaan.

RoPS joutui vielä ahtaalle viimeisellä puolituntisella.

– Toisella jaksolla Honka onnistui hankkimaan pilkun ja pääsi peliin mukaan. 2-2 tasoitusmaalissa Milla Punsarin yksilösuoritus oli meille liikaa. Toisellakin jaksolla meillä oli mukavasti maalitilanteita, mutta niissä viimeistely ei onnistunut, Pernu kertasi.

RoPS venyi lopulta riemukkaaseen voittoon, kun viimeisellä kympillä pallo saatiin Hongan verkkoon vielä kolmannen kerran. Viimeinen osuma merkittiin omaksi maaliksi.

– Kokonaisuutena pyrittiin minimoimaan riskit ja vaikka pallollinen pelaaminen ei ollut parasta, oli meillä hyviä hetkiä läpi ottelun. Honka piti palloa ja sai muutamia erittäin vaarallisia paikkoja, mutta koen että peli oli silti meidän kontrollissa ja Eerika Viitanen torjui tänään maalilla kaiken, mikä oli torjuttavissa.

– Tämä oli se joukkueena ehjä ottelu, jota on jouduttu odottamaan. Pelaajat todella ansaitsivat tämän onnistumisen, Pernu päätti.

Kansallinen Ykkönen, su 28.9.2025
FC Honka – RoPS 2–3 (0–2)
12’ 0–1 Niia Salminen
16’ 0–2 Ronja Nieminen
64’ 1–2 Laura Linnala
82’ 2–2 Melissa Ahlroos
84’ 2–3 Oma maali

Seuraava ottelu:

RoPS – FC Lahti
la 4.10.2025. klo 13:00
Rovaniemen Keskuskenttä


Kuva: Vili Varjus.