Otteluraportti: RoPS tippui Suomen Cupista. Ottelun sankari oli KPV:n maalivahti.

Kuva: Vili Varjus

Rovaniemen Palloseura kärsi kirvelevän tappion Suomen Cupin ottelussa Kokkolan KPV:ta vastaan. Ottelun sankariksi nousi rangaistuspotkujen jälkeen KPV:n puolalaisvahti Maciej Raniowski.

Maciej Raniowski on hyvin mielenkiintoinen pelaaja Suomen Ykkösessä. Puolalaisvahdin ura lähti varsinaisesti liikkeelle Norjasta, josta hän siirtyi tutun valmentajan perässä viime kaudeksi Kokkolaan.

Eilen Kokkolassa Raniowski näytti kokemustaan. RoPS ja KPV päätyivät Suomen Cupin ottelussa varsinaisen peliajan jälkeen 1 – 1 tasalukemiin.

Ratkaisevassa rangaistuspotkukilpailussa Raniowski liimasi ensin RoPS:n alakulmasta Finn Heiserholtin vedon ja heti perään laukoi itse kokkolalaisten voitto-osuman.

Tappio kirvelsi RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäkeä, mutta esitys kentällä jätti positiivisen kuvan.

– Pilkkukisat ovat aina vähän kolikon heittoa. Edellisellä kierroksella olimme onnekkaita, mutta nyt kääntyi toisten päin, Alamäki sanoi viitaten RoPS:n edelliseen cup-otteluun JBK:ta vastaan.

– Olisi ollut mahdollista päästä jatkoon, ja saada seuraavaksi vastaan joku Veikkausliigan joukkue, mutta ei näitä ehdi jäädä surkuttelemaan. Meillä on seuraava matsi jo ylihuomenna lauantaina.

RoPS joutui otteluun aavistuksen kapealla kokoonpanolla. Miehistöä kurittivat loukkaantumiset, sairaantumiset sekä opiskelijoiden pakolliset tenttipäivät. Vaikka vaihtopenkki näytti tyhjältä, sai RoPS kentälle iskukykyisen ryhmän.

RoPS puolusti uhrautuvasti. Prässin allakin joukkue liikutti palloa nopeasti, eikä sortunut hätiköityihin purkuihin.

– Olimme sopineet, että olemme pallon kanssa rauhallisia, Alamäki kertoi.

– Emme lähde rumiin avauksiin, vaan olemme rohkeita. Meillä on mallit, miten palloa pitää liikuttaa, ja olen tyytyväinen siitä, miten pelaajat tätä suunnitelmaa toteutti. Pääsimme monta kertaa avaamaan nopeasti vastustajan prässin.

Prässin purku toi myös RoPS:n avausmaalin. Adam Mekki pelattiin nopeaan nousuun vasemmalta laidalta, ja Mekin keskityksestä Juuso Polvi ylsi viimeistelemään maalinedustalta RoPS:n johtolukemat.

Toisen jakson alkupuolella KPV nousi tasoihin erikoistilanteesta. Sivuvaparissa Jacob Adebanjo oli takakulmalla oikeassa paikassa ja nosti kokkolalaiset tasoihin.

Ottelun jälkeenkin sana rohkeus korostui päävalmentaja Jari Alamäen kommenteissa.

– Nämä asiat kulkevat käsi kädessä, RoPS-luotsi muistutti.

– Olimme pallollisena rohkeampia, jonka kautta pääsimme organisoidummin viimeiselle hyökkäyskolmannekselle. Silloin se viimeinen syöttökin annetaan lähempää, jolloin todennäköisyys onnistumiselle on suurempi.

RoPS:n kausi miehissä jatkuu jo ylihuomenna lauantaina. Napapiirille saapuu ehkä hiukan yllättäväkin sarjajohtaja Tampere United. Matsi alkaa kello 16.00.

Ja koska samana viikonloppuna juhlitaan myös äitienpäivää, on kaikille äideille ilmainen sisäänpääsy? Ja happy hour alkaa Keskuskentän Bingo Baarissa jo tunti ennen ottelua.

KPV – RoPS 1 – 1 (0 – 1) 6 -5 rp.

45’ 0 – 1 Juuso Polvi
64’ 1 – 1 Jacob Adebanjo

RoPS kokoonpano

36 Valtonen Topi | MV
3 Niska Joel
5 Ilola Lukas | C
6 Heiserholt Henrik
7 Vatanen Valtteri
10 Mekki Adam
11 Varhi Tomas
14 Polvi Juuso
17 Simsek Benjamin
25 Leppänen Arttu
28 Katermaa Veeti

1 Korhonen Tino | MV
8 Lakela Tatu
22 Savolainen Aapo
23 Irvankoski Elias