Otteluraportti: RoPS:n miehillä pisteetön Turun reissu
Kuva: Vili Varjus
Rovaniemen Palloseuran miesten edustusjoukkue kärsi kirvelevän 2 – 0 (0 – 0) vierastappion FC Interin kakkosjoukkuetta vastaan. Ottelun maaleista vastasivat Aaro Salonen sekä Joel Asikainen.
RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäki ei tappiota selitellyt. RoPS ei jäänyt Turussa jyrän alle, mutta FC Inter 2 oli Alamäen näkemänä numeroiden verran parempi joukkue,
– Oli meilläkin paikkamme, mutta Inter oli parempi joukkue, Alamäki myönsi rehdisti.
– Meillä oli ongelmia pallollisessa pelissä. Emme saaneet pitkiä hyökkäysketjuja, siten ei organisituja hyökkäyksiä ja senpä takia emme päässeet kunnolla haastamaan Interiä.
Verrattain tuulisessa kelissä käydyssä ottelussa RoPS ei tällä kertaa päässyt maalinteossa ylärimaa lähemmäksi.
Interin maalit syntyivät toisen jakson alkupuolella. Avausosumassa Aaro Salonen pelattiin hyvään juoksuun rangaistusalueen sisälle. Päätösnumerot 2 – 0 puski Joel Asikainen suoraan kulmapotkusta.
RoPS:n kevätkausi jatkuu tästä tiiviinä. Alkuviikosta ohjelmassa on kahdet kevyehköt harjoitukset, ja jo keskiviikkona joukkue matkustaa kohti Kokkolaa Suomen Cupin neljännen kierroksen ottelua kohden.
RoPS kohtaa Kokkolan Keskuskentällä KPV:n keskiviikkona 7.5. kello 18.30. Ottelu näytetään suorana myös Ruutu Plus -palvelussa.
– Meidän on edelleen saatava koko joukkueen puolustamista paremmaksi, Alamäki painotti alkavan viikon ohjelmaa.
– Meillä oli puolustettaessa paljon tiloja, paljon tiloja keskialueella ja ne Inter käytti häikäilemättömästi hyväkseen. Meidän on oltava paljon organisoituneempia, jotta saadaan pidempiä kuin kolmen syötön syöttöketjuja.
RoPS:n miehillä on kahden ottelun viikko. Keskiviikkoisen Suomen Cupin koitoksen jälkeen RoPS:n kausi Ykkösessä jatkuu jo lauantaina. Napapiirille vieraaksi saapuu Tampere United. Ottelu alkaa kello 16.00.
FC Inter 2 – RoPS 2 – 0 (0 – 0)
56’ 1 – 0 Aaro Salonen
71’ 2 – 0 Joel Asikainen
RoPS kokoonpano
1 Korhonen Tino (mv)
5 Ilola Lukas
6 Heiserholt Finn
10 Mekki Adam
11 Varhi Tomas’
17 Simsek Benjamin
20 Roiha Simo (C)
22 Savolainen Aapo
25 Leppänen Arttu
27 Wimmer Oliver
28 Katermaa Veeti
36 Valtonen Topi (mv)
3 Niska Joel
7 Vatanen Valtteri
8 Lakela Tatu
14 Polvi Juuso
23 Irvankoski Elias