lauantai, 31 lokakuu 2020 17:56

Kovasti varamiehinen RFA jatkoi vahvaa loppukauttaan voittamalla putoamistaisteluun ajautuneen Oulun Luistinseuran

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(5 ääntä)

Rovaniemi Football Academy kukisti OLSin kauden viimeisessä kotiottelussaan 2-1-lukemin. Korona-altistumiset sekoittivat suuresti kotijoukkueen lähtökohtia ennen ottelua, mutta pisteet jäivät Rovaniemelle Sampo Ala-Ison ja Tatu Lakelan maaleilla.

Kertaalleen siirretty Kakkosen ottelu RFA-OLS pelattiin perjantai-iltana melko hyytävissä olosuhteissa Keskuskentän mittarin näyttäessä -8 asteen lukemia ottelun alkaessa. Ounasvaaran lukiossa ja Jokiväylän koululla tapahtuneet joukkoaltistumiset olivat vaikeuttaneet RFA:n otteluun valmistautumista, kun RFA:n pelaajista peräti 12 olivat karanteenissa. Tämän lisäksi edustusjoukkueen riveistä neljä akatemian mukana tällä kaudella pelannutta nuorta pelaajaa olivat myös karanteenissa.

Viimeiset pelaajasopimukset illan otteluun käytiin tekemässä pelipäivänä Ounasvaaran yläkoulun parkkipaikalla, kun RoPSin C-ikäiselle Aaro Tiihoselle tehtiin sopimus vain muutamia tunteja ennen ottelua, jossa hän lopulta pelasi täydet 90 minuuttia. Myös ottelun voittomaalin viimeistelleen Tatu Lakelan (-04) sopimus tehtiin vain päivää ennen ottelua.

OLS taas pääsi otteluun melko vahvalla rosterilla, kun yhteistyöseura AC Oulusta oli yhteensä kuusi pelaajaa mukana avauksessa. Tämän lisäksi kesken kauden saapunut topparipari Aapo Kuivila (SJK akatemia) sekä Santeri Ukkola (Hercules) oli saatu johtamaan OLS-puolustusta.

Pelin kova panos näkyi heti alusta alkaen. OLS pyrki hakemaan aukkoja tiiviistä RFA-puolustuksesta ja murtautumaan maalipaikoille. Kotijoukkueen tiivis muoto piti kuitenkin OLS:n pois maalipaikoilta, eikä kulmalipuilta lähteneet keskitykset aiheuttaneet pallonhallinnasta huolimatta vaaraa Tino Korhosen vartioimalle maalille. Noin parin kymmenen minuutin pelin jälkeen RFAn keskikentällä täyden ottelun urakoinut Kirill Bullat riisti pallon keskialueella ja vapautti Jarkko Luiron puolittaiseen läpiajoon. "Luigin" laukaus ei aivan onnistunut ja OLS maalilla pelannut Tommi Lindholm nappasi vedon kiinni.

Hieman ennen 40 minuutin täyttymistä OLS:n vasemmalla laidalla ajoittain väläytellyt Jusif Ali pääsi haastamaan RFA puolustuksen ja syöttämään maalin edustalle nousseelle Onni Suutarille. Suutari iski pallon lähietäisyydeltä maaliin ja OLS:n johtoon.

Heti maalin jälkeen RFA nosti prässiään ja pääsi hyökkäämään vasemmalta laidalta. Seurauksena oli kulmapotku, jota Bullat asettui antamaan. RoPSin nuorisojaoston vuoden poikapelaajaksi hiljattain valitun Bullatin kova keskitys tuli sovitulle alueelle ja ensimmäistä kertaa RFAn avauksessa pelannut Sampo Ala-Iso nousi korkeimmalle puskien pelin voimalla tasoihin.

Toiselle jaksolle askelmerkit jatkuivat suhteellisen samoina. OLS piti vaarattomasti palloa RFA:n muodon ulkopuolella ja kotijoukkue hyökkäsi nopeasti vastaan. Ottelun ratkaisuhetket nähtiin toisen puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla. Kun ottelua oli pelattu 68 minuuttia, OLS toppari Kuivila teki vaarallisen näköisen liukutaklauksen upean pelin pelanneeseen 2005-syntyneeseen Tiihoseen. Tuosta tilanteesta suora punainenkaan ei olisi missään nimessä ollut vääryys vaikka tällä kertaa keltainen korttikin riitti kentältä poistoon, kun Kuivila oli myös ensimmäisellä jaksolla hankkinut varoituksen.

Noin 10 minuuttia ennen loppuvihellystä oikealle laidalle vaihdettu Janne Ojaniemi pääsi haastamaan OLS-laitapuolustajan. Ojaniemi vapautui vetopaikkaan ja OLS-maalivahti Lindholm sai vain vaivoin torjuttua pallon. Jatkotilanteessa ensimmäisenä oli toinen vaihdosta sisään tullut RFA-hyökkääjä Lakela, joka viimeisteli kylmäpäisesti kotijoukkueen 2-1 johdon.

- Viime viikkoisen JJK-pelin pallodominanssiin ja korkeaan prässiin tehtiin muutoksia. Ottelusuunnitelmaksi muodostui nyt syvemmällä puolustaminen ja nopeat vastahyökkäykset riistojen jälkeen, RFA:n valmennustiimiä johtanut Aleksi Tanner kommentoi ottelun jälkeen.

- OLSin runsas pallonhallinta saattaa joidenkin silmissä vääristää ottelun kokonaiskuvaa, sillä lopulta tämä sujui hyvin pitkälle suunnitelmamme mukaisesti.

Ottelu siis päättyi 2-1-lukemiin ja näin ollen RFA voitti vankistaen asemiaan sarjan kolmantena. OLS sen sijaan alkaa olla melko tiukassa paikassa, kun loppukirin aloittanut Vaasan IFK hengittää jo niskaan ainoastaan kolmen pisteen päässä Luistinseurasta.

Rovaniemi Football Academyn kauden viimeinen ottelu pelataan Kemissä lauantaina 7.11. klo 14.00. Tuohon otteluun RFA saa mukaansa myös karanteenista vapautuneet 16 pelaajaa, joten lähtökohdat kauden päätösotteluun ovat siltä osin suotuisammat.

RFA – OLS 2-1 (1-1)

30 Korhonen Tino (mv)
26 Kantola Eerik (C)
28 Luiro Jarkko
37 Lahdenmäki Joona
39 Kantola Akseli
40 Bullat Kirill
43 Kähkönen Joona <-> 38 Lakela Tatu (75min)
44 Leppäkangas Tuomas
50 Salmirinne Severi
54 Tiihonen Aaro
57 Ala-Iso Sampo <-> 47 Ojaniemi Janne (62min)
 

Vaihdossa:

1 Tuisku Pauli
18 Pyyny Veka

Luettu 5464 kertaa