ROPSKAUPPA.FI                              
lauantai, 25 syyskuu 2021 22:53

RFA:lle kirvelevä tappio. JJK vei pisteet viimeisellä kymmenminuuttisella.

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Roni Pietsalo oli jälleen RFA:n avauksessa. Roni Pietsalo oli jälleen RFA:n avauksessa. Kuva: Arno Hämäläinen

Rovaniemi Football Academy ja Jyväskylän JJK kohtasivat lauantaina toistamiseen viikon sisään. Tällä kertaa JJK otti täydet pisteet loppuminuuttien maaleilla 0-2 (0-0).

RFA:n päävalmentaja Aleksi Tanner ei ottelun jälkeen peitellyt pettymystään. Isäntäjoukkue oli ollut hallitsevampi osapuoli yli tunnin ajan.

- Itseä harmittaa ja saman näki poikien naamaltakin, ettemme pystyneet tänään olemaan parempia, Tanner harmitteli.

- Meillä oli hyvä miehistö kasassa. Meidän olisi täytynyt tänään pystyä raapimaan tulos.

RFA ja JJK kohtasivat edellisen kerran tasan viikko sitten lauantaina Jyväskylässä. Siihen otteluun verrattuna RFA:n avauskokoonpanosta oli vaihtunut peräti puolet.

Mukana oli muutama vahvistus edustusjoukkueesta, sekä loukkaantumisen jälkeen paluuta tekevä Veka Pyyny, joka pelasi nyt ensimmäiset minuuttinsa sitten heinäkuun alun.

Pyyny oli terhakkaana ja järjesteli avausjaksolla RFA:n parhaat maalipaikat.

- Avausjakso oli meiltä hyvää tekemistä, Tannerkin myönsi.

- Peli oli meidän kontrollissa, eikä JJK saanut käytännössä yhtään vaarallista maalipaikkaa. Meillä niitä oli sen sijaan useampikin.

Toisen jakson edetessä JJK pääsi otteluun paremmin mukaan. Vielä jakson avausminuuteilla RFA rakenteli muutaman kontrolloidun hyökkäyksen.

Ottelun loppuminuutit olivat kuitenkin selkeästi vierasjoukkueen hallintaa.

- JJK sai oman prässinsä toimimaan ja oli vaarallisempi, Tanner kertasi.

- Meidän omat pallonhallintajaksot jäivät vähäiseksi. Emme saaneet enää pitkiä hyökkäyksiä, vaan yritykset olivat enemmän nopeita vastahyökkäyksiä. Se ei ollut yhtään pelisuunnitelman mukaista.

Isäntäjoukkue RFA pysyi kuitenkin pitkään vähintäänkin pisteen syrjässä kiinni. JJK iski viimeisellä kymmenminuuttisella kahdesta erikoistilanteesta.

Tatu Hoffren iski kulmapotkusta vieraat johtoon.

Lisäajalla JJK:lle myönnettiin vielä vapaapotku syvältä RFA:n päädystä. Pallo saatiin käännettyä RFA:n maalille, josta loppunumerot 0-2 viimeisteli Eduar Ciriaco.

- Päätösmaali oli harmillinen, mutta ei peli siihen ratkennut, Tanner kuittasi.

- Mutta siinä oli samaa kuin avausmaalissakin, eli seurasimme omaa pelaajaa huonosti. Toisaalta ehkä siinä tilanteessa ei enää ollut fokuskaan puolustamisessa, kun pyrimme nousemaan tasoihin.

RFA:n kautta on jäljellä vielä kolmen ottelun verran, joista kaksi on vieraissa Vaasan IFK:ta ja SJK Akatemiaa vastaan. Kauden viimeinen kotiottelu on sunnuntain 17.10. kello 13.00. Napapiirille saapuu tuolloin Kemi City FC.

RFA - JJK Jyväskylä 0-2 (0-0)

82' 0-1 Tatu Hoffren
90+1ä' 0-2 Eduard Ciriaco

RFA kokoonpano

1 Lauri-Eemil Vetri
7 Veka Pyyny (46' Pekka Ruotsalainen)
15 Miska Ylitolva (76' Ville Ojala)
23 Sampo Ala-Iso
26 Eerik Kantola (61' Eelis Taskila)
40 Riku-Veli Niska
46 Simo Majander
50 Severi Salmirinne
52 Rasmus Degerman (83' Tatu Lakela)
53 Roni Pietsalo (76' Jonne Länsipää)
55 Jegor Petrishin

30 Tino Korhonen
37 Eelis Taskila
38 Jonne Länsipää
44 Tatu Lakela
47 Pekka Ruotsalainen
49 Ville Ojala

Luettu 494 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227