RoPS ja Santasport järjestävät koko perheen Lisää liikettä -leirin lokakuussa

Kuva: Santasport.

Kaksipäiväinen leiri 24 –25 lokakuuta sisältää tutustumista eri lajeihin, hauskaa yhdessäoloa ja halutessaan majoituksen Santasport Lapin Urheiluopistolla. Leiri sopii 6–12-vuotiaille lapsille.

Lisää liikettä -leirillä liikutaan aktiivisesti ja kokeillaan eri lajeja hyvässä ohjauksessa Santasportin ja Ounasvaaran mainioita olosuhteita hyödyntäen.

Leiri on suunnattu 6–12-vuotiaille tytöille ja pojille ja osallistua voi yksin tai yhdessä vanhemman/vanhempien tai vaikka isovanhemman kanssa. Leirillä majoittuvilla lapsilla tulee olla huoltaja mukana. Leri alkaa perjantai-iltana ja päättyy lauantaina alkuiltapäivästä. Leirille ilmoittaudutaan RoPS Verkkokaupassa

Huom! Jos haluat varata myös majoituksen, ilmoittauduthan torstaihin 2.10. mennessä!

Lisää liikettä -leirillä RoPS ja Santasport haluavat kannustaa perheitä liikunnalliseen elämäntapaan.

– Leirit ovat mainio lisä esimerkiksi RoPS:n nappulatoiminnassa mukana oleville perheille ja myös yhteistyöseuroista toivotaan osallistujia mukaan. Tavoitteena on, että Lisää liikettä -leirejä pystyttäisiin jatkossa järjestämään ainakin muutaman kerran vuodessa, kertoo RoPS:n puheenjohtaja Matti Poikajärvi.

Leirin hinta on lapsille 79 € ja aikuisille 99 € sisältäen ohjatut aktiviteetit, majoituksen, päivällisen, iltapalan, aamupalan ja lounaan sekä kylpylän vapaan käytön aukioloaikojen puitteissa. Leirin hinta ilman majoitusta sisältäen ruokailut ja aktiviteetit on 69 € lapsi ja 85 € aikuinen.


Lisää liikettä -leiriohjelma 24.–25.10.2025

Perjantai 24.10.

16.30 Saapuminen Santasportille ja majoittuminen
17.00 Päivällinen
18.00 Aktiviteetti: Olympialaiset lappilaiseen tapaan
19.30 Aktiviteetti: Futsal (lapset) / Kylpylä (aikuiset)
20.30 Iltapala, ravintola Puhti
21.00 Leiripäivä päättyy

Lauantai 25.10.

8.30 Aamupala
9.30 Aktiviteetti: seinäkiipeily, volttimonttu, tramppa. Aikuisille mahdollisuus kuntosaliohjaukseen tai itsenäiseen kuntosalin käyttöön.
11.00 Lounas
12.00 Retki Ounasvaaran näköalatornille, lapset ja vanhemmat yhdessä
13.30 Leirin päätös

Leiriläisillä on mahdollisuus kylpylän käyttöön vielä leirin päätöksen jälkeen.

Ilmoittautuminen

Leirille ilmoittautuminen verkkolomakkeella RoPS verkkokaupassa: Lisää Liikettä -leiri

Huom! Jos haluat varata myös majoituksen, ilmoittauduthan torstaihin 2.10. mennessä!

Leiri toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 15 henkilöä.

Majoitus

Leirillä majoittuvilla lapsilla tulee olla huoltaja mukana. Samassa huoneessa voi majoittua 2–6 henkilöä.

Leirinaikainen vakuutus

Leirin järjestäjät eivät vastaa osallistujien tapaturmavakuutuksesta.

HOX! Ilmoittautuminen RoPS Talvinappuloihin on auki myClub jäsenpalvelussa!

Lue lisää RoPS Talvinappuloista