RoPS ry:n syyskokous järjestettiin 25. marraskuuta

Kokouksessa päätettiin sääntömääräiset asiat ja tehtiin katsaus sekä päättyvään että tulevaan toimintavuoteen.
RoPS ry:n sääntömääräisistä asioista syyskokouksessa käsiteltiin muun muassa jäsenmaksut, joihin ei tehty muutoksia edelliseen vuoteen nähden. Vuosijäsenyyden hinta on 70 €, ikäkausijoukkueiden pelaajien lisenssimaksuun sisältyvä Juniorijäsenyys 10 € ja Ikijäsenyys 700 €.
RoPS ry:n puheenjohtaja Matti Poikajärvi totesi kokousväelle, että jäsenmäärään toivotaan jo ensi vuoden aikana merkittävää kasvua.
– Tavoitteena on, että jäsenmaksuilla voitaisiin kattaa valtaosa seuran perustoiminnoista ja hallinnon kuluista, jolloin muun varainhankinnan tuotto saataisiin hyödynnettyä täysimääräisesti lajitoimintojen hyväksi.
Syyskokous päätti myös uusista johtokunnan jäsenistä erovuoroisten tilalle. Varapuheenjohtajana jatkaa myös seuraavat kaksi vuotta Pentti Katermaa. Johtokunnan jäsenistä erovuorossa olivat Terhi Wimmer, Kyösti Lampinen ja Mika Tapio, joista kaksi jälkimmäistä olivat antaneet suostumuksensa jatkokauteen ja syyskokous sen heille myönsi. Uutena jäsenenä johtokuntaan valittiin Jenni Sukuvaara.
Toiminnan tulos positiivinen, strategian toteutumista seurataan tiiviisti
Puheenjohtaja Matti Poikajärvi kertoi terveisiä kuluneelta vuodelta niin laji- kuin seuratoiminnasta. 75-vuotisjuhlavuosi näkyi toiminnassa monin tavoin, huippuhetkenä Yöttömän Yön tapahtuma kesäkuussa. Vastuullisuus-teema on näkynyt vahvasti juhlavuoden toiminnassa, joka huomioitiin myös Olympiakomitean Fiksu seura -tunnustuksella. Taloudellisesti vuoden 2025 toiminnan tulos on positiivinen ja uutta lainaa ei ole tänä vuonna nostettu.
RoPS ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2026 käytiin läpi työryhmien vetäjien alustusten kautta. Johtokunnan jäsen Petteri Seppälä kertoi RoPS:n kaksi vuotta sitten hyväksytyn strategian toimeenpanon edistymisestä ja piti kattavan esityksen seuralle määritellyistä kriittisistä menestystekijöistä, niille asetetuista käytännön tavoitteista sekä mittareista, joilla tavoitteiden toteutumista seurataan.
Miesten edustusjoukkueen uusi päävalmentaja Diogo Pinto esittäytyi jäsenistölle
Varsinaisten kokousasioiden jälkeen RoPS-jäsenet pääsivät tapaamaan juuri työnsä aloittaneen miesten edustusjoukkueen päävalmentajan Diogo Pinton. Puolentoista Rovaniemellä vietetyn viikon jälkeen portugalilaislähtöisen valmentajan tunnelmat ovat positiiviset. Johtokunnan jäsen Jaakko Soudunsaari haastatteli Pintoa ja myös jäsenillä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä.
Tuore päävalmentaja on joukkueen kanssa vielä tutustumisvaiheessa, mutta joitain tavoitteita hän osaa jo tulevalle kaudelle asettaa.
– Haluan joukkueen pelaavan viihdyttävää jalkapalloa. Katsojien pitää viihtyä ja pelaajien nauttia tekemisestä.
Talvikaudella pelejä on väistämättä vähän, mutta toisaalta Pinto näkee sen mahdollisuutena hyödyntää aika tutustumalla pelaajiin ja ajamalla sisään uusia ajatuksia.
– Joukkueessa on paljon nuoria pelaajia ja usein heidän valmentaminen on kiitollista, sillä he ovat avoimia uusille ajatuksille ja omaksuvat niitä helposti. Nuorilla on unelmia ja tavoitteita, joten heidät on helppo motivoida harjoitteluun, Pinto tiivisti.
Ole mukana päättämässä RoPS:n yhteisistä asioista – Liity jäseneksi:
Kaikille vuoden 2025 vuosijäsenille lähetetään seuraavan vuoden jäsenmaksu joulukuun aikana.