RoPS:lle niukka tappio harjoitusottelusta OLS:a vastaan.
RoPS:n miesten edustusjoukkue palasi Oulusta takaisin Rovaniemelle niukan 3-2 (2-1) tappion myötä. RoPS:n maaleista vastasivat Adam Mekki ja Arttu Leppänen.
Päävalmentaja Jari Alamäki oli kuitenkin kohtalaisen tyytyväinen näkemäänsä. Joukkue pelasi vasta kauden toisen ottelunsa täysimittaisella kentällä.
– Hyvin tasainen ottelu, kuten lukematkin sen kertovat, Jari Alamäki kertaa.
– Tappiosta huolimatta me olimme pallollisena aika vaarallinen joukkue, joten kokonaisuus jäi ehdottomasti positiivisen puolelle.
OLS karkasi 2-0 johtoon jo avauspuoliskon puolivälin tuntumassa. Jakson loppuun Adam Mekki kavensi tilanteeksi 2-1 Tomas Varhin keskityksestä.
– Se oli todella hieno hyökkäys, Alamäki kehaisi.
RoPS:n tasoitus nähtiin noin tunnin kohdalla. Arttu Leppänen iski kulmapotkun jälkitilanteesta pallon voimalla kattoon.
RoPS oli lähellä siirtyä johtoon, mutta rovaniemeläisten harmiksi Simo Roihan pusku suuntautui kohden pystytolppaa.
OLS:n voittomaali syntyi ottelun loppuminuuteilla. Sen jälkeenkin RoPS oli lähellä tasoittaa, mutta oululaisten maalivahti piti joukkueensa pinnalla.
Tappiosta huolimatta kokonaisuus näyttäytyi RoPS:n osalta positiivisena.
– Vielä me teimme isolla kentällä harmittavasti helppoja virheitä, Alamäki analysoi.
– Peli avautui hienosti, mutta viimeisellä kolmanneksella valinnat eivät olleet aina optimaalisia. Emme pystyneet pitkiin pallonhallintaketjuihin.
Toisaalta vastustajakin on tulevan kauden ehdottomia kärkijoukkueita. OLS on AC Oulun reservijoukkue ja päätyi viime kaudella Ykkösen sijalle kolme.
– Kova joukkue meitä oli vastassa, Alamäki antaa tunnustusta.
– Se oli vastustajan hyvyyttäkin, että me olimme tänään enemmän vastahyökkäysjoukkue.
RoPS:n harjoitusotteluiden kausi jatkuu jo ensi viikolla joukkueen matkatessa Luulajaan Bergnäsets AIK:n vieraaksi. Ottelu Arcushallenissa alkaa lauantaina 15.2.2025 kello 15.00.
Sitä ennen RoPS järjestää kaikille avoimen kannattajatapaamisen Keskuskentän Bingo Baarissa (entinen VIP) ystävänpäivänä 14.2.2025 kello 18.00. Kaikki ovat tervetulleita.
OLS – RoPS 3 – 2 (2 – 1)
1 – 0 Sampo Ala-iso
2 – 0 Aleksi Räisänen
2 – 1 Adam Mekki
2 – 2 Arttu Leppänen
3 – 2 Joel Lotvonen
Mikko Rantala (mv)
Lukas Ilola
Valtteri Viiri (45’ Eero Partonen)
Arttu Leppänen
Kimi Isometsä (75’ Joel Niska)
Juuso Polvi
Tatu Lakela
Simo Roiha
Valtteri Vatanen (45’ Elias Irvankoski)
Adam Mekki (45’ Benjamin Simsek)
Tomas Varhi
Tino Korhonen (mv)
Eero Partonen (testi)
Elias Irvankoski
Joel Niska
Benjamin Simsek