RoPS:n naisille vieraita Jyväskylästä

RoPS:n naiset lähtevät luottavaisina lauantain peliin katkaisemaan neljän tappiollisen ottelun putkea. Kuva: Tuomas Luiro.

Pisteiden metsästys Naisten Kakkosessa jatkuu lauantaina Rovaniemen Keskuskentällä. Vieraaksi saapuu sarjassa kolmannella sijalla tällä hetkellä oleva PaRi.

RoPS:n naisten edustusjoukkueen kautta on jäljellä vielä kuuden ottelun verran. Tavoitteeksi asetetun sarjapaikan säilyttämisen kannalta kaikki on vielä omissa käsissä ja tasaisessa taulukossa ehtii tapahtua vielä paljon. Se on kuitenkin tosiasia, että jossakin kohtaa kaivataan myös niukkojen tappioiden kääntämistä voitoiksi, jos tavoitteeseen halutaan päästä.

Rovaniemeläiselle jalkapalloyleisölle Palokan Riento eli PaRi on uudempi tuttavuus, mutta kyseessä on perinteikäs Jyväksylän Palokan ja sen lähialueiden lasten, nuorten ja aikuisten jalkapallo- ja futsalseura. Edellisellä kaudella naisten joukkue pelasi alemmalla sarjatasolla Naisten Kolmosessa, mutta on tällä kaudella tehnyt vahvaa jälkeä Naisten Kakkosen C-lohkossa. Joukkue on tällä hetkellä sarjan kolmospaikalla VPS:n ja SJK:n perässä. Erityisesti maalinteossa PaRi on onnistunut hyvin, kahdessatoista pelatussa ottelussa on syntynyt 31 osumaa.

Joukkueiden aiempi kohtaaminen tällä kaudella nähtiin toukokuun puolivälissä. Ottelu päättyi tuolloin Jyväskylässä kotijoukkueen 2-0 voittoon. Pelin jälkeen RoPS-valmennus harmitteli hukattuja maalipaikkoja ja myös vastustajan maalivahti sai tunnustusta.

– Kyllä tästä ottelusta voi ennakkoon odottaa tasaista taistelua. Viimeksi vastustajan maalivahti pelasti pisteet PaRille, tällä kertaa meidän täytyy pystyä viimeistelemään tarkemmin. On ilman muuta selvää, että voittoa haetaan ja toivottavasti saadaan tappioputki poikki jyväskyläläisten kustannuksella.

Edellisviikonlopun ottelu Vaasan Palloseuraa vastaan antoi tappiosta huolimatta myös rohkaisevia merkkejä.

– Jos me pystytään pitämään VPS-pelin ensimmäisen jakson vauhti päällä kokonaisen ottelun ajan, niin ihan varmasti alkaa pisteitä tulla meillekin. Kyllä meillä täysi luotto on vielä siihen, että ottelut alkavat kääntyä meille, Seitamaa totesi edellisen ottelun jälkeen.

Naisten Kakkonen
RoPS – PaRi
la 15.8.2026 klo 14.00
Rovaniemen Keskuskenttä

Liput ja kentän palvelut:

Liput otteluun portilta 10€ / 5€ (eläkeläiset, opiskelijat, varushenkilöt), RoPS:n junioripelaajat ja kaikki alle 15-vuotiaat lapset ja nuoret aina ilmaiseksi RoPS-otteluihin.

Keskuskentän Bingo Baari palvelee peliyleisöä. Portit avautuvat tuntia ennen ottelun alkua.