Uutisarkisto

Kaikki uutiset

sunnuntai, 01 kesäkuu 2003 13:00

RoPSin kotiavaukseen kärkijoukkue

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura aloittaa Ykkösen kotiottelut tänään keskuskentällä sarjan kärkijoukkueen kanssa.

AC Oulu porskuttaa ykköspaikalla tasapisteissä Viikinkien ja TP-47:n kanssa. RoPS on kolmen kierroksen jälkeen seitsemäntenä 3 pistettä kärkeä perässä.

Ex-rovaniemeläisen Aki Karppasen johtama Oulun puolustus on pelannut alkukierrokset vahvasti, sillä omiin on mennyt vain yksi pallo ja sekin oman pelaajan kautta helatorstaina FC Kuusankoskea vastaan. Tuossa ottelussa oululaiset saavat kiittää voitosta maalivahti Jani Luukkosta, joka pelasti loppuhetkillä pari varmaa maalia.

AC Oulu hankki sarjan kynnyksellä kärkeen brasilialaisen Jefferson Piresin, joka onkin ollut hyvässä vedossa. Hän on onnistunut kahdesti maalinteossa. Pires oli kokeilla ensimmäisen kerran Rovaniemellä pelatussa harjoitusottelussa ja jo silloin heilahti RoPSin verkko.

RoPS kohtasi AC Oulun harjoituskaudella kolmesti. Ykköscupissa tuli voitto, harjoituspelissä kotona tappio ja Oulussa pelattiin maaliton tasapeli. Jo tätä taustaa vasten voi ennakoida tiukkaan kohtaamista. Ykkönen on tällä kaudella pitkä ja rankka sarja, joten kärkeä ei kestä päästä kovin kauas. Muuten nousuhaaveiden elättely on toiveajattelua.

Saileti pelaa - Turpeinen ei

RoPS on tehnyt kolmessa ottelussa kuusi maalia, joista kuitenkin peräti viisi jo ensimmäisellä vierailulla Tampereella. Sen jälkeen on tahti hiipunut selvästi. Matias Turpeisen ja viime ottelusta syrjässä olleen Zeddy Sailetin poissaolo on näkynyt keskialueella ja myös hyökkäyspäässä. Turpeinen on potenut akillesjännettä eikä pysty vieläkään pelaamaan. Sailetin polvi sen sijaan on jo pelikunnossa. Janne Järvinen sai Espoon reissulla potkun pakaraan ja hänen pelaaminen ratkeaa vasta sunnuntaina.

Ottelu alkaa keskuskentällä klo 18.30. Kentän kuntoa ei passaa vielä kehua, mutta parempi se on ainakin kuin viikko sitten.


Kokoonpanot:

RoPS: 1. Sandor Matus, 2. Juha Puro, 3. Petri Jalava, 4. Juho Kirjonen, 5. George Chilufya, 6. Norbert Kerenyi, 7. Matias Turpeinen, 9. Zeddy Saileti, 10. Tibor Markus, 11. Juha Majava, 12. Matti Wikman, 13. Jouko Turpeenniemi, 14. Jari Gröhn, 16. Mika Huikari, 17. Matti Kutila, 18. Janne Järvinen, 19. Mika Hänninen, 20. Janne Uusinarkaus, 21. Ville Ylipaavalniemi, 22. Mika Gröhn. Valmentaja György Hamori, manageri Jouko Kiistala.

AC Oulu: 1. Jani Luukkonen, 2. Antti Pehkonen, 4. Aki Karppanen, 6. Mika Elovaara, 7. Esa Talala, 8. Vesa Kiljunen, 9. Dritan Stafsula, 10. Jussi Viljanen, 11. Jari Jäväjä, 12. Mikko Siivikko, 13. Miika Takkula, 16. Jefferson Pires, 17. Mikko Pietikäinen, 18. Olavi Arvola, 19. Adrian Rizvani, 20. Janne Mahlakaarto, 22. Mika Hautala, 23. Kalle Väisänen, 25. Mikko Ollikainen. Valmentaja Ari Härkönen.

Erotuomari: Tero Virtanen, Espoo. Avustavat tuomarit Petri Tarkiainen, Keminmaa ja Klaus Kulju, Haaparanta.

Ykkösen muut ottelut: OLS - Rakuunat, GBK - FC Honka, Kraft - FC Korsholm, VG-62 - TP-47, PP-70 - Viikingit.

 

Kari Pyykkö
© 2003 Lapin Kansa

Luettu 2145 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi