Uutisarkisto

Kaikki uutiset

maanantai, 07 heinäkuu 2003 03:00

Vahti vaihtuu

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS:n joukkueen sisällä tapahtuu. Kauden otteluissa on ollut usein havaittavissa, että kentällä on ollut ryhmä pelaajia, eikä joukkuetta.

 

003040
Matti Vikman (Kuva:Pekka Aho)

Kotikatsomoa hämmästytti eilen kun pelaajaesittelyyn juoksi numero 12 selässään yksi RoPS:n menestysvuosien pelaajista, Matti Vikman.

Viime kaudesta joukkueen maalia vahtinut Sandor Matus on saanut tarpeekseen, ainakin omien sanojensa mukaan.

Hän seurasi peliä vaihtopenkin puolella.

– Haluan pois. Henki joukkueessa ei ole ollut minua kohtaan hyvä. Tornio pelin jälkeen minua syytettiin tappiomaalista. En ymmärrä sitä. Hyökkääjät tekevät koko ajan virheitä, mutta he saavat anteeksi.

Matusin kihlattu oli Rovaniemellä alkukesän, mutta hän palasi vastikään Unkariin.

– Ei ole kyse koti-ikävästä. Haluaisin jäädä Suomeen, mutta tulevaisuuteni takia minun on käytävä Unkarissa. Haluan turvata selustani. Käyn Unkarissa näytillä, sillä sopimukseni RoPS:n osalta päätyy tähän kauteen. Haluan palata jatkossa Suomeen. RoPS ja minä emme kuulu enää yhteen.

2003 Lapin Kansa

Luettu 1611 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi