Uutisarkisto

Kaikki uutiset

perjantai, 19 joulukuu 2003 02:00

Pekka Söderlund palkattiin RoPSin markkinointipäälliköksi

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura saavutti päättymässä olevan vuoden tavoitteet lähes sataprosenttisesti. Komeimmat sulat hatussa ovat edustusjoukkueen paluu Veikkausliigaan sekä A-nuorten nousu ikäluokan SM-sarjaan.

088362
Pekka Söderlund toimii jatkossa RoPSin markkinointipäällikkönä.

Ensimmäistä kauttaan RoPSin puheenjohtajana toimiva Markku Hyvönen saattoikin todeta torstai-illan vuosikokouksessa, että takana on erittäin merkittävä vuosi. Nousubuumin ohella seuran juniorijoukkueet hankkivat kolme piirinmestaruutta, joten tulevaisuuden näkymätkin ovat hyvät.

Merkittävin henkilövalinta julkistettiin jo ennen vuosikokousta kun kerrottiin Pekka Söderlundin (61) palkkaamisesta seuran markkinointipäälliköksi. Söderlund hoitaa tehtävää yhteistyössä toimitusjohtaja-manageri Jouko Kiistalan kanssa.

- Meillä on ollut selkeä tarve saada lisävoimia markkinointiin ja nyt sellainen henkilö löytyi, totesi Kiistala.

Söderlund on eläkkeellä oleva rovaniemeläinen rehtori, joka toiminut urheilun parissa monenlaisissa tehtävissä. Hän on ollut mm. Posion Pyrinnön puheenjohtaja, vetänyt erilaisia yleisurheiluun liittyviä projekteja, toiminut Lapin urheilutoimittajakerhon puheenjohtajana sekä ideoinut ja toteuttanut kymmenen vuotta sitten paljon julkisuutta saaneen Lappiadi-seminaarin.

"Haastetta riittää"

Söderlund sanoo ottavansa uuden tehtävän haasteena vastaan.

- Kyllä puolentoista vuoden "laiskottelu" saa riittää. Tässä tehtävässä riittää haastetta kun tavoitteena on tehdä tulosta hankkimalla seuralle rahaa. Keskityn markkinointi- ja yhteistyösopimusten tekemiseen, kehittämiseen ja tiedottamiseen, kuvaili Söderlund toimenkuvaansa.

Tuotteena RoPS on Söderlundin mielestä hyvällä pohjalla.

- Seura on menestynyt, sillä on vakaa talous ja 600 junioria. RoPS on selkeästi yksi Pohjois-Suomen valtaseuroista palloilussa. RoPSin myyminen yhteistyökumppaneille ei ole helppoa, mutta helpompaa kuin monen muun seuran kohdalla. RoPSilla on jo olemassa vankka tukijajoukko. Toivottavasti pystyn tuomaan uutta verta seuraan.

Liigabudjetti reilut 600000 euroa

RoPS lähtee ensi vuoteen 1,47 miljoonan euron budjetilla. Liigaan noussut edustusjoukkue on suurin menoerä, sillä sen kulut ovat hieman yli 600000 euroa. Tässä on kasvua viime kauteen noin 30 prosenttia.

Seuran toimintasuunnitelman taloudellisiin tavoitteisiin kuuluu mm. luoda RoPSista uskottava ja haluttava markkinointikohde, johon yhteistyökumppanit luottavat. Samalla pyritään laajentamaan yhteistyökumppaneiden hankintaa laajemmalle pohjalle. Tavoitteena on pysyä myös Rovaniemen "ykkösbingona" eli bingotoiminnan on oltava jatkossakin tuottavaa.

Urheilullisista tavoitteista päällimmäisenä on säilyä ylimmällä sarjatasolla Suomessa. Tavoitteena on luoda kilpailukykyinen joukkue pääosin kotimaisin pelaajin. Samalla pyritään luomaan edellytykset, jotta nuorilla on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä edustusjoukkueen pelaajiksi. RoPSiin palkataan myös päätoiminen organisaattori junioritoimintaan.

Seuran entisten pelaajien toivotaan myös tulevan yhä sankemmin mukaan toimintaan. Lasten vanhemmat ovat junioripuolella merkittävin voimavara.

Vuosikokouksen henkilövalinnat sujuivat nopeasti. Markku Hyvösen vapautuneen paikan johtokunnassa ottaa uutena jäsenenä Olli-Pekka Vaajoensuu. Erovuoroisista Timo Juurikka valittiin jatkamaan tehtävässä. Molempien pesti on kolme vuotta. Myös erovuorossa ollut varapuheenjohtaja Tapani Halmkrona valittiin jatkamaan.

Jaostoista vuosikokous valitsi vain nuorisojaoston puheenjohtajan. Siinä tehtävässä jatkaa Tapio Kinnunen.

Vuosikokouksessa kutsuttiin seuralle myös yksi uusi kunniajäsen. Hän on entinen puheenjohtaja Matti Pelttari.

RoPS muutti vuosikokouskäytäntöään, koska tilikausi päätetään jatkossa vuodenvaihteessa. Näin ollen entinen lokakuun syyskokous pidetään joulukuussa ja entinen tammikuun kokous huhtikuussa.

Kari Pyykkö
2003 Lapin Kansa

Luettu 3048 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi