Uutisarkisto

Kaikki uutiset

tiistai, 01 joulukuu 2009 11:18

RoPS vaihtoi vain varapuheenjohtajan

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Pekka Konstenius äänestettiin RoPSin uudeksi varapuheenjohtajaksi. Pekka Konstenius äänestettiin RoPSin uudeksi varapuheenjohtajaksi.

Rovaniemen Palloseuran johtokunnan uudistamishanke pysähtyi lopulta uuden varapuheenjohtajan valintaan poikkeuksellisen paljon väkeä keränneessä seuran vuosikokouksessa maanantai-iltana. Paikastaan luopuneen Tapani Halmkronan pestin varapuheenjohtaja otti äänestyksen jälkeen Pekka Konstenius.

RoPSin vuosikokousasiat on viime vuosina nuijittu pöytään alle puolessa tunnissa, mutta nyt työlistaa puitiin liki kaksi tuntia.

Äänioikeus evättiin

Liikkeellä oli selvästi nykyjohdon uudistamista kaivannut rintama, jonka kynnet tylsyivät pitkälle siinä vaiheessa kun selviteltiin äänestysoikeutta. Peräti 12 kokousedustajalta evättiin äänestysoikeus, kun heitä ei oltu vielä hyväksytty seuran jäseneksi, vaikka he olivat jäsenmaksunsa maksaneet.

RoPSin puheenjohtajan Risto Nivan mukaan jäsenet seuraan hyväksyy johtokunta ja viimeksi uusia jäseniä oli hyväksytty 19. lokakuuta.

Johtokunta piti viimeisen kokouksen maanantaina ennen vuosikokousta, mutta uusien jäsenten hyväksyntä ei ollut asialistalla.

Päätös aiheutti luonnollisesti närää ja jotkut ilmoittivat haluavansa vastikään maksetun 10 euron jäsenmaksun takaisin. Se myös luvattiin.

Poikajärvelle hopeaa

Matti Poikajärvi oli henkilö, jota ajettiin niin varapuheenjohtajaksi kuin johtokunnasta erovuorossa olleiden Olli-Pekka Vaajoensuun ja Heikki Hannolan tilalle. Poikajärvi hävisi kuitenkin kaikki kolme äänestystä niukasti. Varapuheenjohtajavaalin äänet menivät 18-15 ja johtokuntapaikan äänet 16-15.

- Kiitos äänestäjille kolmesta hopeasta ja myös niille, jotka olisivat minua äänestäneet jos olisivat saaneet, selvästi pettynyt Poikajärvi totesi.

Toimintasuunnitelmaa ja talousarviota käsiteltäessä tuotiin useammassa puheenvuorossa kritiikkiä RoPSin toimintaan niin edustusjoukkueen kasaamisessa kuin nuorisotoiminnan hoidossa. Raimo Miettunen arvioi junioripuolen pakan olevan juuri nyt "aika sekaisin". Hän kysyikin, milloin tähän on luvassa korjausta.

Junioripäällikkö pian

Puheenjohtaja Risto Niva tunnusti puutteet, vaikka junioripuolella on otettu myös kehitysaskelia.

- Toivon mukaan saamme kokopäivätoimisen junioripäällikön pian. Neuvottelut ovat loppusuoralla.

Nivan mukaan resursseja on tarkoitus muutenkin kasvattaa. Hän on puhunut mm. päätoimisesta urheilutoimenjohtajasta.

- Titteli on vielä auki, mutta tarvitsemme lisää ihmisiä toimintaan. Johtokunnan tavoitteena on löytää tähänkin ratkaisu joulukuun aikana.

Hän tosin muistutti seuran rahatilanteen säätelevän osaltaan päätöksiä. Mihinkään hullutteluun ei ole aikeita lähteä esimerkiksi pelaajahankinnoissa, vaikka edustusjoukkueen viralliseksi tavoitteeksi on asetettu liiganousu.

- Tavoitteena on, että jälkipolvillekin on vielä hyvässä kunnossa oleva seura.

Budjetti pienenee

Ensi vuonna 60 vuotta täyttävän RoPSin budjettiraami on koko seuran osalta 629 000 euroa. Siinä on katettavaa 250 000 euroa. Tuo summa pitäisi saada kasaan bingon tuotolla. Koko seuran budjetti on n. 200 000 euroa pienempi kuin tänä vuonna.

Tapani Halmkronaa muistettiin kokouksen alussa, sillä hän ehti olla johtokunnan jäsen vuodesta 1985 alkaen. Halmkrona on siirtymässä pysyvästi Espanjan "kentille" eläkeläisenä.

Oskari Jänkälää puolestaan muistettiin Suomen Palloliiton myöntämästä ainaisjäsenyydestä.

Kari Pyykkö
© 2009 Lapin Kansa

Luettu 1622 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi