ROPSKAUPPA.FI                              
torstai, 25 helmikuu 2010 00:03

Pallo on pian uudella johtajalla

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Jouko Kiistala on toiminut RoPSin päätoimisena markkinointipäällikkönä ja myöhemmin toimitusjohtajana yhteensä 31 vuotta. Jo sitä ennen hän oli osa-aikaisena RoPSin palveluksessa opiskelun ohella.

”Pienestä on lähdetty liikkeelle, kun bingo perustettiin 1978 kirjoitin nimeni ensimmäisenä vekseliin”, Kiistala muistelee.

Kiistalan ura urheilijana ja urheilujohtajana on pitkä. Pelaajaura alkoi RoPSissa jo juniorina. Lahjakas urheilija pelasi SM-sarjaa HJK:ssa kaudella 1969 ja samana vuonna jääpalloa SM-sarjassa Botnian riveissä. Hän edusti Suomea jalkapallossa alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa ja voitti juniorina tekniikkakisojen Suomen mestaruuden.
”Lapsesta asti urheilu on ollut intohimo.”

Kiistala täyttää toukokuussa 62 vuotta ja jää osa-aikaeläkkeelle. Suureen muutokseen mies on valmistautunut jo pitkään.
”Tällainen ratkaisu oli jossakin vaiheessa tehtävä, ja nyt aika tuntui sopivalta minulle itselleni ja seuralle. Nyt on aika antaa uuden henkilön kasvaa seuran johtoon, ja minun kasvaa johdosta pois.
Osa-aikaeläke nähtiin parhaaksi ratkaisuksi, koska Kiistala on pyörittänyt seuran jokapäiväistä toimintaa hyvin laajalla toimenkuvalla.
”Uusi toiminnanjohtaja saa täyden tukeni, ja tarkoitus on opastaa hänet sisään seuran toimintaan niin, että voin vetäytyä levollisin mielin eläkkeelle.”
Kiistalan toimenkuva on ollut niin laaja, että hänen jäädessään aikanaan kokonaan eläkkeelle, voi olla, että seurajohtoon on tarpeen palkata lisää työntekijöitä. Päällimmäisenä Kiistalan mielessä on jonkinasteinen helpotus.
”Työtä on ollut todella paljon, ja tuntuu siltä, että on aika jakaa vastuuta. Käytännössä olen ollut joka päivä tavalla tai toisella kiinni RoPSissa. Tämä on ollut minulle paljon enemmän kuin työtä. Jalkapallo ja seuratoiminta ovat olleet intohimo ja elämäntapa, joten edessä oleva muutos on henkilökohtaisesti suuri.”

Kiistala nosti RoPSin pikkuseurasta SM-sarja- ja Veikkausliigaseuraksi, jonka taloudellinen kivijalka on ollut vankka. Yhtäjaksoisesti lähes 20 vuotta pääsarjatasolla on pisimpiä suomalaisen jalkapallon historiassa. Kiistala on voimakas persoona, joka on saanut osakseen sekä kiitosta että kritiikkiä. Palaute on ollut suhteessa seuran menestykseen. RoPS putosi kaudella 2001 Ykköseen ja on sen jälkeen seilannut liigan ja divarin välillä.
Seurajohtajan mukaan toimintaympäristö on muuttunut valtavasti.
”Seuraajani pääsee aloittamaan taloudellisesti vankalta pohjalta, mutta ei homma silti helppoa tule olemaan.”
RoPSin paras urheilullinen menestys katkesi 1990-luvun alkuvuosiin.
”Urheilubisnes muuttui silloin sponsorivetoiseksi, emmekä enää pystyneet kilpailemaan etelän keskuksien seurojen kanssa.”
Muutos tapahtui nopeasti.
”Vielä 1989 nappasimme Jari Europaeuksen HJK:n nenän edestä, eli pystyimme hankkimaan aivan Suomen parhaimmat pelaajat Rovaniemelle”, Kiistala kertoo.
Päätoimisen uransa tähtihetkiksi hän nostaa 1980-luvun menestysvuodet.
”Suomen Cupin voitto 1986 on hienoin kokemus.”
Myös eurocupit ovat jääneet kohokohtina jalkapallomiehen mieleen.
”Auxerre ja Marseille olivat hienoja kokemuksia. Hoidimme markkinoinnit ja TV-sopimukset itse ja siinä oli valtava työ. Sain korvaamatonta apua David Coullilta”, Kiistala kertoo ja kiittää RoPSia kansainvälisissä asioissa auttanutta rovaniemeläistynyttä brittiä.
Muutenkin toimitusjohtaja kiittelee seuratyössä mukana olleita.
”Seuran asiat on hoidettu hyvin, ja mukana on ollut ihmisiä, jotka ovat tehneet kaikkensa seuran eteen.”

Viime vuosina RoPS ei ole menestynyt odotusten mukaisesti ja Kiistala ymmärtää huonon menestyksen synnyttämän kritiikin.
”Kaikki seurajohtajat haluavat seuransa menestyvän, ja monet jopa hinnalla millä hyvänsä. En ole kuitenkaan voinut ottaa liian suuria riskejä, jotka olisivat voineet olla uhka seuran tulevaisuudelle.”

Kiistalan tehtäväkenttään ovat kuuluneet pelaajahankinnat.
”Paras hankintani on Ari Tegelberg. Hän ei ollut vielä tunnettu hyökkääjä RoPSiin tullessaan, mutta nousi Suomen parhaiden maalintekijöiden joukkoon ja aina maajoukkueeseen asti.”
Zeddy Sailetin hankinnan merkitys seuralle oli myös erittäin merkittävä ja kauaskantoinen.
”Zeddyn saamiseksi tehtiin hirveä työmäärä. Afrikan mestaruusturnauksen hopeamitalistin houkutteleminen tänne ei ollut helppoa.”
Seurajohtajan mukaan Sailetin tekemä työ sekä pelaajana että uusien pelaajien hankkijana RoPSille on ollut korvaamattoman arvokas.
”Olemme edelleen kiinteästi yhteydessä Zeddyyn. Hän vastaa meidän sambialaisten talviharjoittelusta, ja hänet voidaan nähdä seuran palveluksessa tulevaisuudessa myös Rovaniemellä.”
RoPS ei aio unohtaa seuraikonia, vaan hänen palveluksiaan tarvitaan muodossa tai toisessa jatkossakin.
”Ehkä minulla on viimeinkin aikaa vierailla Zeddyn luona Sambiassa, kutsu on ollut voimassa 15 vuotta”, Kiistala nauraa.

Vuosikymmenten varrelle mahtuu luonnollisesti myös pettymyksiä ja epäonnistumisia.
”Ei kaikkia virheitä voi alkaa miettimään ja luetteloimaan. Monesti tilanteen ollessa päällä sitä on sokea näkemään virheitä omassa tai seuran toiminnassa. Jälkikäteen ne on sitten helppo todeta.”
Muutamia asioita Kiistala nostaa kuitenkin esille.
”Vuosien saatossa valmentajavalintani ovat epäonnistuneet liian usein.”
Kolmen vuosikymmenen suurin pettymys löytyy läheltä.
”Viime kausi, ehdottomasti.”
RoPS vaihtoi kauden aikana valmentajaa useampaan otteeseen, putosi liigasta ja Kiistala sekä muu seurajohto saivat osakseen kovaa arvostelua.
”Viime kaudella epäonnistuttiin valmentavalinnoissa ja keskeisissä pelaajahankinnoissa. Kokonaisuus kirvelee vieläkin”, hän tunnustaa.

Kiistala jatkaa osa-aikaisena toimitusjohtajana vuoden kerrallaan, joten lopullisen testamentin aika ei ole vielä.
”Urheilullinen tavoite on selvä, jään eläkkeelle lähivuosina, ja RoPS on silloin vakaa liigaseura.”

Markku Saukko
© 2010 Uusi Rovaniemi

Luettu 2842 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227