Uutisarkisto

Kaikki uutiset

maanantai, 12 heinäkuu 2010 11:30

Vauhti päällä kohti liigaa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Christopher Musonda (vas.) oli liian liukas myös KPV:n puolustukselle. Sambialainen syötti ensimmäisen ja teki itse toisen maalin ennen sairaalareissuaan. Christopher Musonda (vas.) oli liian liukas myös KPV:n puolustukselle. Sambialainen syötti ensimmäisen ja teki itse toisen maalin ennen sairaalareissuaan.

Mistä löytyisi sopiva sarjataso Rovaniemen Palloseuralle?

Viime kaudella se oli aivan liian heikko liigaan, tällä kaudella aivan liian hyvä Ykköseen.

Sunnuntain kierroksen jälkeen RoPS johtaa Ykköstä yhdeksällä pisteellä ennen porilaista PoPaa, kun sarja on kierrosta vaille puolivälissä.

Eilinen kärkikamppailu KPV:tä vastaan Keskuskentällä oli kotijoukkueen näytös, jossa sen ei tarvinnut edes laittaa isointa vaihdetta silmään.

Sarjakakkosena ennen peliä olleen vierasjoukkuen valmentaja Jarmo Korhonen oli melkein valmis lähettämään RoPSin tässä vaiheessa kautta ylöspäin.

- Turha selitellä, kun toinen on niin selkeästi parempi. Ei pysytty mitenkään heidän mukana, eikä meillä ollut nokan koputtamista. RoPS on tällä hetkellä aivan väärässä sarjassa.

- Minä en sano siihen mitään. Pelataan nyt tämä sarja ensin, RoPSin valmentaja John Allen toppuutteli

- Toki meidän tilanne on nyt loistava, ja muiden tehtävänä on nyt yrittää saada meidät kiinni.

Musonda sairaalaan

Vakuuttavasta voitosta huolimatta Allen ei ollut tyytyväinen joukkueensa ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin "kävelyyn".

Lopulta hän yltyi kehumaan sambialaisten Godfrey Chibangan, Stephen Kundan ja Christopher Musondan esitystä loistaviksi.

Loukkaantumisista kärsinyt Kunda piti Jarkko Lahdenmäen kanssa KPV:n pelätyn maalinsylkijän Irakli Sirbiladzen kurissa ja Chibanga jatkoi vakuuttavia esityksiään sinipaitojen keskikentän pohjalla.

Musondan peli päättyi sairaalareissuun, kun pallontavoittelutilanteessa rintaansa iskun saanut ja hetkeksi tajuntansa menettäneen vauhtikoneen matka jatkui vaihtopenkiltä suoraan ambulanssiin.

Sitä ennen sambialainen järjesti nappikeskityksellään Pavle Khorguashvilin voittomaalin (31.), ja ampui itse hankkimastaan rangaistuspotkusta RoPSin kahden maalin karkumatkalle (60.).

Loppunumerot kaunisteli supervaihtomies Jarno Tenkulan keskityksestä Nchimunya Mweetwa (69.).

 Voiton huumaa. RoPSin valmentaja John Allen (oik.), joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemi ja huoltaja Hannu Vento (takana) tunnelmoivat makeaa voittoa.

Erilaiset tavoitteet

KPV saapui Rovaniemelle monen avainpelaajan loukkaantumisen rasittamana. Alkulämmittelyn jälkeen murheita tuli lisää, kun Jukka Hakala joutui jäämään sivuun.

- Loppukauden tavoite on vain saada joukkue kasaan, valmentaja Korhonen hymähti pelin jälkeen.

Rovaniemeläisten loppukauden selkeä ja ainoa tavoite on liiganousu.

- Joka päivä mennään liigaa kohti. Sen eteen tehdään töitä, ja koko ajan yritetään kehittyä, joukkueen kapteeni Janne Turpeenniemi sanoi.

Eilen Khorguashvilin avausmaalin jälkeen oli enää kysymys siitä, kuinka monta maalia RoPS ottelussa tekee.

Loppukauden suurin kysymys lienee siinä, kuinka monella pisteellä RoPS sarjan voittaa.

Pekka Pernu
© 2010 Lapin Kansa
Luettu 1444 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi