Uutisarkisto

Kaikki uutiset

perjantai, 27 joulukuu 2013 11:23

”Täältä voi olla pois vain tosi hyvästä syystä!”

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Matti Hiukka (vas.), Jani Meriläinen ja Jore Hietanen nauttivat Tapsanturnauksen tunnelmasta. Matti Hiukka (vas.), Jani Meriläinen ja Jore Hietanen nauttivat Tapsanturnauksen tunnelmasta. Kuva: Jussi Leinonen

Jo kuudetta kertaa peräkkäin Rovaniemen Palloseuran ja FC Santa Claus AC:n järjestämän Tapsan turnauksen puolivälierä. Vastakkain kaksinkertainen mestari Rovaniemen Reipas ja hallitseva mestari RoPS A SM 04.

Tiiviisti puolustava Reipas hakee ratkaisua vastahyökkäyksillä, ja sekä Matti "Bägi" Hiukka että Jarno Koivisto pääsevät huippupaikkoihin, mutta Pauli Tuisku venyy paraatipelastuksiin.
Lopulta palloa kontrolloiva RoPS siirtyy johtoon, ja Jari Barsk viimeistele ratkaisevat loppunumerot 2–0. Reipas tippuu leikistä ulos.
– Meillä piti olla riittävästi maalintekovoimaa, enkä kysynyt edes Aleksandr Kokkoa mukaan, kun arvelin hänen jäävän vaihtopenkille, Reippaan joukkueen yhdessä Hiukan kanssa koonnut Jore Hietanen veistelee.
– Nyt oli maalivahti parempi, Hiukka myöntää.

Veikkausliigan vuoden 1998 maalikuningas, ja valmentajana pitkään FC Santa Clausissa ja RoPSin liigajoukkueessa toiminut "Bägi" on turnauksen vakiokasvoja.
– Tämä kuuluu jouluun, ja pois voi jäädä vain todella hyvästä syystä. Sellainen minulla oli vuonna 2011, kun olin Liverpoolissa seuraamassa Boxing Day-kamppailua Liverpool–Blackburn. Sen poisjäännin olen jo saanut anteeksi pojilta, Hiukka virnistää.
Reippaan maalilla torjui turkulaisen FC Interin liigajoukkueen maalivahtivalmentaja ja joukkueenjohtaja Jani Meriläinen.
– Kiiruhdimme lasten kanssa jo aamujunalla Rovaniemelle, vaimon piti valitettavasti jäädä töihin, Meriläinen kertoo.
Meriläinen seuraa tarkasti kasvattajaseuransa tilannetta.
– RoPS on tehnyt mielenkiintoisia hankintoja. Mika Mäkitalo oli jo iso vahvistus, mutta odotan "Andyltä" (RoPSin toimitusjohtaja Antti Hietakangas) vielä kunnon pommihankintaa, Meriläinen vihjaa pilke silmäkulmassa.

Turnauksen tuotto lahjoitettiin Sydänlapset ja -aikuiset ry:n Lapin alueosastolle.
Yhdistys on synnynnäisesti sydänvikaisten ja heidän läheistensä etuja ajava järjestö. Lapin alueosastoon kuuluu noin 70 perhettä, joilla on sydänvikainen lapsi.
Toiminnassa on mukana myös jo aikuiseksi varttuneita "sydänlapsia". Yhdistys tarjoaa vertaistukea, retkiä ja monenlaisia tapahtumia jäsenilleen. Lahjoituksen ottivat vastaan Markku Pääkkö ja hänen 13-vuotias tyttärensä Venla Pääkkö.
– Lahjoitus lämmittää mieltä, tästä saamme rahaa moniin tärkeisiin tapahtumiimme, FC Lynxissä jalkapalloa pelaava Venla kertoo.
– Jalkapallo on minulle tosi tärkeää, sydänvika ei onneksi haittaa harrastusta, iloinen tyttö jatkaa.

Markku Saukko
© 2013 Lapin Kansa



Luettu 3646 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi