Uutisarkisto

Kaikki uutiset

perjantai, 05 helmikuu 2016 13:02

RoPS otti avausvoittonsa Liigacupissa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS otti avausvoittonsa Liigacupissa torstaina, kun KuPS kaatui Oulussa pelatussa ottelussa maalein 2-0 (1-0).



Ottelun avausmaalia ei tarvinnut odottaa kuin kymmenennelle minuutille. Juha Pirinen, Mika Mäkitalo ja Shane Malcolm pelasivat laidalla hyvin yhteen. Pirinen pääsi keskittämään hyvin ja Malcolm ehti puskemaan pallon hallitusti ohi KuPS-maalia vartioineen Johannes Kreidlin.

Ottelun edetessä KuPS sai yhä paremmin otetta ja hallitsi peliä ajoittain pitkiäkin jaksoja. Todellisia vaaranpaikkoja Tyler Backin vartioimalla RoPS-maalilla ei kuitenkaan nähty ja Backin tehtäväksi jäi lähinnä poimia maalille tulleet keskityspallot.

Kun KuPS ei saanut hallintaansa käännettyä maalipaikoiksi saati maaleiksi, RoPS iski vielä ottelun lopulla. Robert Taylor ja Aapo Heikkilä prässäsivät hyvin pallon itselleen ja Taylor pääsi laukomaan. Paluupallosta Heikkilä sijoitti pallon verkkoon ja loppunumeroiksi 2-0.

RoPSin päävalmentaja Juha Malinen varoitteli kuitenkin tekemästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tuloksen perusteella.

- Ajoittain nähtiin jämäkkää puolustamista, ajoittain hyviä kombinaatioita, mutta kyllä meidän pelimme on vielä valovuosien päässä siitä mitä sen pitäisi olla. Tämän pelin tulos ei saa sokaista luulemaan muuta, Malinen sanoi.

- Meillä oli kentällä neljä viime kauden pelaajaa ja sitten uusia pelaajia ja testimiehiä – se tuo joukkuepeliin melkoisesti haastetta. Hyvä myös muistaa että KuPS hallitsi ottelua välillä selvästi.

RoPS hakee jatkuvasti vahvistuksia joukkoonsa, mutta ilonaiheitakin Malisella on ja näitä nähtiin myös torstain kamppailussa.

- Juuso Hämäläinen on päässyt mukavasti mukaan ja Abdou Jammeh on ottanut isommat saappaat. Heissä on ainekset erittäin hyväksi topparipariksi, kuten on jo aiemmin ajateltukin.

Erityisesti Malinen haluaa nostaa kuitenkin esille vaihdosta kentälle tulleet 17-vuotiaan Jarkko Luiron ja vasta 15-vuotiaan Juho Hyvärisen.

- He loivat kentälle tultuaan kolme tilannetta, Malinen kiitteli.

- On erittäin ilahduttavaa, että meillä on todella pitkästä aikaa tulossa pelaajia oman juniorituotannon kautta. Se on isossa kuvassa iso ja merkittävä asia.

RoPS jatkaa Liigacupia ensi keskiviikkona 10.2. Ilveksen vieraana.

 

Luettu 1432 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi