Uutisarkisto

Kaikki uutiset

lauantai, 16 heinäkuu 2016 18:51

RoPSin naisille kauden toinen voitto

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS Naiset juhlivat kotivoittoa maalein 3-1. RoPS Naiset juhlivat kotivoittoa maalein 3-1. Kuva: Veli-Jukka Mustajärvi

Rovaniemen Palloseuran naisten joukkue paranteli asemiaan Ykkösen keskikastissa ottamalla selvän 3–1 (1-0) Vantaan Jalkapalloseurasta.

Kotijoukkue RoPS siirtyi ottelussa 1-0 johtoon vain kuuden minuutin pelin jälkeen. Avausmaali merkittiin vantaalaisten omaksi maaliksi.

Toisella jaksolla RoPS repi lisää etumatkaa vantaalaisiin, kun Emmi Liias iski taululle 2-0 ottelun 50. minuutilla. RoPS karkasi jo 3-0 johtoon Julia Heinon viimeistellessä osuman.

VJS sai lohtua ottelun lopussa, kun Hanna Fagerholm iski 3-1 kavennuksen rangaistuspotkusta.

– Menimme taas askeleen eteenpäin ja kolme pistettä antaa aina lisää itseluottamusta, RoPS Naisten valmentaja Olavi Tammimies kertoi.

RoPSin riveissä debytoi lauantaina myös nigerialainen toppari Esther Edem. Kuukauden päivät RoPSin mukana harjoitellut Edem onnistui avausottelussa hyvin.

– Estherin tulo kentälle näkyi varmuutena ja hän on selvästi ammattilainen. Hänen kaikki syötöt ja katkot tulivat varmasti, Tammimies kehui.

Kolmen pisteen potti oli RoPSille erittäin tärkeä, sillä Ykkösessä sijoilla 5-10 olevat joukkueet ovat kaikki kuuden pisteen sisällä. RoPS nousi voiton ansiosta muutaman pykälän ylöspäin ja on sijalla seitsemän.

Joukkueella on kasassa kymmenen ottelun jälkeen kymmenen pistettä. Saldona on kaksi voittoa, neljä tappiota ja neljä tasapeliä.

Ensi viikonloppuna RoPS kohtaa vieraissa Ykkösen kärkijoukkueen Kokkola F10:n.

– Pelasimme nyt erittäin tasapainoisen pelin eikä kentällä ollut yhtään heikkoa lenkkiä. Kokkolaan voidaan lähteä hyvillä mielin hakemaan pisteitä, Tammimies totesi.

 Esther Edem debytoi RoPSin riveissä ottelussa Vantaan Jalkapalloseuraa vastaan.

Mikko Kinisjärvi
© 2016 Lapin Kansa

 

Luettu 1690 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi