Uutisarkisto

Kaikki uutiset

tiistai, 19 heinäkuu 2016 16:04

Perheen kanssa Eurooppaliigaan

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Asteras vs. RoPS -pelin huumaa Peloponnesoksen niemimaalla Asteras vs. RoPS -pelin huumaa Peloponnesoksen niemimaalla Kuva: Hannu Paloniemi

Neljätuhatta kilometriä kotikaupungin potkupalloseuran vuoksi, onkohan sellaisessa mitään järkeä? Tätä kyselin monta kertaa itseltäni. Kiihkeä Euro-ottelu ei äkkiseltään kuulosta perhelomakohteelta. Pikemminkin sellainen haisee hieltä ja maltaalta, karvailta pettymyksiltä ja murheisiin hukuttautumiselta muutaman hullun maanmiehen kanssa. Miten tällaiseen tapahtumaan voisi lähteä lapsineen päivineen?

Minulla oli kuitenkin pitkään ollut unelma - epärealistinen unelma päästä edes kerran elämässä kannattamaan oman kaupungin seuraa Eurooppaan. RoPSin yli sukupolvi sitten pelaamat tarunhohtoiset europelit tuntuivat mahdottomilta vielä jokin aika sitten.

Kun ihme viimein toissakesänä tapahtui, ja kun UEFA:n arvontakorista vastustajaksi nousi kreikkalainen Asteras Tripolis, myönnän ajatelleeni ensimmäiseksi, että reissu ei onnistu. Kreikkalaiset ja turkkilaiset fanithan ovat tunnetusti mantereen levottominta porukkaa. Perheen vieminen johonkin tulikuumaan futisotteluun suorastaan pelotti. Sitä paitsi Tripolis näytti olevan yksinkertaisesti liian kaukana, jopa Ateenan alapuolella.

Suureksi yllätyksekseni huomasin kuitenkin, että vaimo oli meistä ensimmäisenä hotelleja googlaamassa. Pienen neuvonpidon jälkeen ymmärsimme, että europelikohteesta löytyisi nyt jokaiselle jotakin. Äidille aurinkoa, lapsille uima-altaat ja isälle jalkapallodraamaa.

Perillä Tripoliksen keskustassa jännitti kävellä koko perhe RoPSin sinisissä väreissä. Mielikuvani paikallisten fanien temperamentista tai vihamielisyydestä osoittautui kuitenkin tällä kertaa vääräksi. Päinvastoin, joka paikassa saimme erityishuomiota: hymyjä, iloisia tervehdyksiä, tööttäyksiä ja vilkutuksia autoista. Kaksi pellavapäistä poikaa vierasjoukkueen paidoissa keräsi täydet sympatiapisteet.

Kun sitten viimein tapasimme RoPSin taustajoukkoja ja muita lappilaisia erään hotellin terassilla, tunnelma oli mahtava. Olin onnellinen, että poikanikin olivat osa tällaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Muistan toimitusjohtaja Jaatisen ihmetyksen: siis tulitteko te tosiaan meidän RoPSia varten tänne koko perhe? Jaatinen ja puheenjohtaja Niva halusivat antaa paitsi otteluliput jokaiselle fanille, myös huivit koko meidän perheelle. Tämä tuntui todella mukavalta.

Ilta pimeni nopeasti. Oli aika sulloutua taksiin ja kohti Asteraksen stadionia. Siellä meidät kävelytettiin melko isossa poliisisaattueessa vierasjoukkueen katsomonosaan, kuin kovempikin rähinäporukka. Pojat ihmettelivät poliisien mellakkakilpiä ja radiopuhelimien rätinää. Kotijoukkueen katsomonosassa näytti istuskelevan kokonaisia perheitä isoisineen. Monet näyttivät meille peukkua.

Muutamia suomalaisia oli löytänyt tiensä RoPSin kannattajasektioon. Jotkut olivat asuneet Kreikassa jo pitkään ja eräät nuoret naiset olivat töissä suurlähetystössä ja tulleet paikalle ystävineen. Me rovaniemeläiset huusimme oman joukkueemme puolesta sen minkä keuhkoista lähti. Poikia tämä jännitti melkoisesti. RoPSin maalivahti Sahlgren sai kyseenalaisen punaisen ja Asteras meni pilkulta jo kahden maalin johtoon.

Puoliajalla huomasin, että koko kentällä oli vain yksi kioski auki, suurinpiirtein keskiviivan kohdalla. Halusin välttämättä mennä sinne aistimaan tunnelmaa, paikallisten ihmisten sekaan. Järjestyksenvalvojat eivät ensin meinanneet päästää, mutta kun otin poikani mukaan maskotiksi, ikään kuin turvamieheksi, he taisivat heltyä. 

Kioskijonossa puhetta ja käsien viuhtomista riitti. Meidät noteerattiin ja annettiin olla. Useampikin vanhempi mies taputti poikani valkeaa päätä, mutta yhteistä kieltä ei oikein ollut. Jonotimme yhä, kun toinen puoliaika ehti jo alkaa.

Yhtäkkiä RoPS kavensi Mäkitalon maalilla. Seisoin poikani kanssa kreikkalaisten katsomonosan edessä lähellä kenttää. Huusin täysillä että hyvä rooooooops ja poikani heitti huivia ilmaan. Muistan että Kokko vilkaisi kioskille päin. Lähin poliisimies tuli välittömästi pumppaamaan kämmenpohjillaan alaspäin – jätä poika herran tähden juhlimatta tässä kohtaa - ja lähti puolijuoksua viemään meitä pois alueelta.

Sen jälkeiset hetket omassa kannattajasektiossamme olivat ikimuistoiset. Lahdenmäki puski shokkimaalin. Kentälle tuli aavemainen hiljaisuus. Vajaamiehinen RoPS oli tehnyt juuri kaksi maalia, tällä tuloksella olisimme jatkossa. Viereiset kreikkalaiset alkoivat katsella enemmän meitä kuin itse peliä, meitä muutamaakymmentä suomalaista, jotka huusimme seisten, rop-si! rop-si!

Kun Asteras sitten vyörytti kaksi maalia, näin sivusilmällä kuinka kyyneleet valuivat vanhemman poikani kasvoilla. Olin jo itse huutanut ääneni käheäksi. Yritin säilyttää jonkinlaisen kuosin hokemalla, että tällaista tämä on, tällaista jalkapallo on. Totta puhuen Asterasilla oli pari todella kovaa pelimiestä. Joukkuehan kaatoi jatkossa jopa Bundesliigan Mainzin ja eteni lohkovaiheeseen saakka.

Ottelun päätyttyä lähdimme jälleen poliisisaattueessa kävelemään kohti stadionin uloskäyntiä. Joku ropsilainen heitti huivin Asterasin fanikatsomoon. Sieltä taputettiin meille. Yhtäkkiä joku kaksikymppinen paikallinen fani seisoi edessäni ja viittoili huiviani: -Tseints? Poikani katsoivat tätä ihmeissään: isi miksi se haluaa meiän huivin vaikka me hävittiin? Vaihdoimme huivit.

Mietin mitä pojat muistaisivat tästä kaikesta, vai muistaisivatko mitään. Siitä kun kävelimme koko perhe pimeässä ja lämpimässä yössä kohti keskustaa sinivalkoisessa joukossa. Siitä kun kaikilla oli tarve kerrata pelin kulkua ja kaikki olivat ystäviä keskenään. Siitä mitä kotikaupunki ja omat juuret meille merkitsivät. Niistä yhdestätoista suloisesta minuutista, kun olimme kiinni jatkopaikassa. Olen iloinen, että me hullut lappilaiset kävimme kokemassa tuon näytelmän, yhdessä.

Torstaina RoPS pelaa Zagrebissa, Eurooppaliigan toisella kierroksella. Kuka olisi uskonut tämän mahdolliseksi vielä muutama vuosi sitten? Kävi pelissä miten tahansa, olen varma, että Kroatiaan matkustaneille lappilaisille kokemus jättää muistijäljen, joka on kaiken sen vaivan ja rahan arvoinen, ja enemmänkin.

Hannu Paloniemi

Kirjoittaja on rovaniemeläinen opettaja ja jalkapallofani.


Luettu 1577 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi