Uutisarkisto

Kaikki uutiset

maanantai, 19 syyskuu 2016 12:43

Liigaan pyrkivä JyPK oli liian kova RoPSin naisille

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPSin Julia Heino esitti komean yksilösuorituksen ja teki RoPSin ainoan maalin. RoPSin Julia Heino esitti komean yksilösuorituksen ja teki RoPSin ainoan maalin. Kuva: Anssi Jokiranta

Naisten jalkapalloliigaan tähyilevä Jyväskylän Pallokerho oli odotetun kova vastustaja Rovaniemen Palloseuralle naisten Ykkösen ottelussa sunnuntaina Keskuskentän viheriöllä. JyPK hallitsi peliä ja vei pisteet mennessään maalein 1–3 (0–0).

– Tehtiin mitä pystyttiin ja annettiin kunnon vastus, RoPSin valmentaja Olavi Tammimies totesi tuoreeltaan ottelun jälkeen.

Siinä oli tiivistettynä aurinkoisessa syyssäässä pelattu ottelu. RoPS sinnitteli ensimmäisen puoliajan vieraiden kyydissä ja iski tulostaululle vielä tasoituksen reilun tunnin pelin jälkeen. Jyväskyläläisen rutiini oli kuitenkin lopussa liikaa.

RoPSin uhrautuvasta asenteesta nähtiin esimerkki avausjakson loppupuolella. RoPSin maalivahti Johanna Vainionpää tuli vastaan, kun JyPK:n tehopelaaja Linda Norrena pääsi läpi. Norrena tykitti maalia kohti, mutta RoPSin Iida Jaako sai jalkansa väliin lähes maaliviivalta ja pelasti pallon kulmapotkuksi.

JyPK pääsi yllättämään toisen puoliajan ensimmäisestä hyökkäyksestä. Norrenan ohella vaarallisiin pelaajiin kuulunut Aino Rasinen viimeisteli ottelun avausmaalin.

Hienon yksilösuorituksen esitti myös RoPSin B-tyttö Julia Heino 62. minuutilla. Heino pääsi yksin läpi ja tälläsi tasoituksen tyhjään maaliin.

Ottelun viimeinen vartti oli sitten Linda Norrenan näytöstä. Hän puski joukkueensa toisen maalin ja teki vielä kolmannen lisäajalla.

– Tämä oli koko joukkueelta tasapainoinen esitys hankalan viikon jälkeen. Oli kaikenlaista sälää, mutta pelaajat kokosivat hyvin itsensä tähän otteluun, valmentaja Tammimies tuumi.

RoPSin kautta on jäljellä vielä kolmen ottelun verran.

– Pelataan ne, ja katsotaan mikä on sijoitus. Kokemus on valttia tässä sarjassa, ja sitä pitää saada vielä lisää.

– Kehitystä on joka tapauksessa kauden aikana tapahtunut. Otteluita pystytään pelaamaan kohtuullisen tasaisesti, Tammimies luonnehti.

Loukkaantuneiden listalla ovat Pinja Spets ja Olga Haataja, molemmat nilkkavamman vuoksi. Emmi Liias puolestaan opiskelee Savonlinnassa eikä ole päässyt jokaiseen otteluun.

JyPK:n valmentaja Jukka Västinen oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen.

– Rovaniemi on ollut tosi paha paikka kaikille Ykkösen joukkueille. Ensimmäisellä puoliajalla emme saaneetkaan peliä kulkemaan niin kuin piti. Puoliajalla ei kuitenkaan lähdetty muuttamaan mitään, vaan uskottiin omaan tekemiseen, Västinen sanoi.

JyPK on pelannut naisten korkeimmalla sarjatasolla viimeksi 1998.

– Tulin tammikuussa päävalmentajaksi. Jo silloin tehtiin selväksi, että liigapaikka on tavoitteena. Tällä hetkellä näyttää hyvältä. 2. lokakuuta on paljon pelissä, kun kohtaamme vieraskentällä Kokkola F10:n, Västinen totesi.

Jaarli Pirkkiö
© 2016 Lapin Kansa

 

Luettu 1032 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi