Uutisarkisto

Kaikki uutiset

perjantai, 17 helmikuu 2017 19:27

Malinen varoittaa – KPV alkukauden kovin vastus

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Juha Malinen Juha Malinen Kuva: Pasi Pikkupeura

Rovaniemen Palloseuran Suomen Cupin ottelut jatkuvat huomenna lauantaina. Kokkolan Kipparihallissa kohdattava KPV on laajalti rankattu AC Oulun ohella yhdeksi Ykkösen ennakkosuosikeista. Pelillisesti odotettavissa on kauden toistaiseksi fyysisin vääntö.

RoPS:n tapaan KPV taivaltaa Cupissa edelleen tappioitta. Edellisissä otteluissa kokkolalaisten kovuuden ovat saaneet kokea sekä PS Kemi että Haukiputaan Pallo.

KPV:n miehistöstä nousee esiin mielenkiintoisia nimiä. Veikkausliigaa seuranneet tunnistavat välittömästi hyvää uraa tehneet hyökkääjä Irakli Sirbiladzen sekä kaksimetrisen puolustajan Henri Myntin. Talven aikana KPV vahvistui mm. kokeneella serbialaiskeskikenttä Milos Josimovilla. Myös väkivahva toppari Matthew Mendy jatkaa Kokkolassa.

Huomisessa ottelussa ratkotaan jo mahdollisia alkulohkosta jatkoon menijöitä. Voitolla RoPS käytännössä varmistaisi koko A-lohkon voiton. Tappionkaan myötä mikään ei karkaisi RoPS:n ulottumattomiin, mutta lataisi viimeiseen PS Kemi -otteluun entistä suuremmat panokset.

Vaikka RoPS:n cup-taival on käynnistynyt voitokkaasti, varoittaa päävalmentaja Juha Malinen katsomasta liikaa pelkkiä tuloksia.

- Meidän täytyy olla rehellisiä. Olemme toistaiseksi kohdanneet toisen ja neljännen sarjatason joukkueita, jotka vielä viime kaudella pelasivat sarjaporrasta alempana, Malinen muistuttaa.

- Mittari ei ole ollut sitä tasoa, mitä se tulee jatkossa olemaan. Silti tulosta ei ole syytä vähätelläkään. Näissä kolmessa ottelussa se työ, minkä pojat ovat kentällä tehneet, on tehty hyvin.

Malinen on seurannut mielenkiinnolla vastustaja KPV:n kehitystä.

- Pari viime kautta Kokkolassa on satsattu. KPV on perinteikäs seura, joka haluaa nousta takaisin sille tasolle, millä he vielä jokunen vuosikymmen sitten olivat, Malinen kertoo.

- Siellä on tehty paljon hankintoja, eikä haalittu pelkästään ulkomaalaisia mutta myös paikallisia pelaajia. Heillä on suoraviivainen pelitapa ja isokokoinen sekä kokenut joukkue.

RoPS:n toipilasosasto on jo harjoitellut joukkueen mukana, mutta vielä huomiseksi ei ole odotettavissa suuria muutoksia verrattuna viime viikon OPS-otteluun. Pyry Hannola on kuitenkin poikamaajoukkueen mukana Englannissa.

KPV - RoPS alkaa Kipparihallissa lauantaina 18. helmikuuta klo 17.00. Näillä tietoa ottelua ei televisioida.

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 3932 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi