Uutisarkisto

Kaikki uutiset

lauantai, 11 maaliskuu 2017 22:41

B-Poikien SM-karsinnat: RoPS:lle maalin tappio Kuopiosta

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Veka Pyyny Veka Pyyny Kuva: Pasi Pikkupeura

B-poikien SM-karsinnat lähestyvät ratkaisukierroksiaan. RoPS:n B-pojat joutuivat tyytymään seitsemännen kierroksen ottelussaan niukkaan 3-2 (2-0) tappioon Kuopion Palloseuraa vastaan. Tappiosta huolimatta RoPS jatkaa lohkossa edelleen neljäntenä ja on kiinni suorassa paikassa itse SM-sarjaan.

RoPS matkasi Kuopioon kohtalaisen kapealla miehistöllä. Poissa olivat muun muassa runkopelaajiin kuuluvat Pyry Hannola sekä edustuksen mukana Suomen Cupiin valmistautuva Juho Hyvärinen.

- Tietenkin tilanne oli meille haastava. Kaikkiaan kahdeksan pelaajaa, joista jopa viisi voidaan laskea avauksen pojiksi, olivat estyneitä lähtemään mukaan. Toisaalta tilanne ei ollut meille tällä kaudella uusi. Lähtökohdat muistuttivat hyvin paljon meidän ottelua esimerkiksi Vaasan IFK:ta vastaan, B-poikien päävalmentaja Jussi Vatanen kertoi.

Tuolloin Rovaniemellä VIFK ja RoPS tasasivat pisteet. Myös Kuopion Palloseuraa vastaan ottelu oli tasainen. RoPS hallitsi hienokseltaan kenttätapahtumia, mutta kuopiolaiset tiedettiin jo etukäteen vaaralliseksi vastaiskujoukkueeksi. Erityisesti poikamaajoukkueen Eetu Pellikka oli KuPS-hyökkäysten moottori.

- Pellikka on hankala pideltävä. Häntä he riistojen jälkeen pelasivat meidän selustaan, ja niistä tilanteista KuPS:n avausjakson maalitkin syntyivät, Vatanen myönsi.

- Jälleen korostui se, mitä olemme poikien kanssa käyneet lävitse. Teemme mukavasti maaleja, mutta omiin ropisee aika tavalla. Puolustuspelaamisessa tilanteenvaihdot, pallon menetyksiin reagointi, vaatii vielä töitä ja kehittymistä.

Toisella jaksolla Veka Pyyny nosti RoPS:n takaisin taisteluun. Jo ensimmäisellä puoliajalla vasemmalta laidalta karannut Pyyny oli onnistunut hankkimaan joukkueelleen rangaistuspotkun. Kavennus syntyi lopulta tunnin pelin jälkeen. Viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua RoPS oli punnertanut Pyynyn avustuksella maalin päähän.

- Tämä oli kaiken kaikkiaan hyvin aaltoileva ottelu. Välillä näytti, että voitaisiin tulla tasoihinkin, Vatanen harmitteli.

- Mutta pelillisesti voimme olla jälleen tyytyväisiä. Meillä on uudet pelaajat joutuneet pakon sanelemanakin ottamaan vastuuta, ja kaikkien esitykset ovat olleet ilahduttavia. Esimerkiksi Antti Salmi ja Akseli Kantola ovat selviytyneet hienosti. Nyt meidän laajuus pääsee todella nousemaan esille ja joukkueessa on todellista kilpailua pelipaikoista.

RoPS:n seuraava karsintaottelu on tulevan viikon sunnuntaina FC Kuusysin vieraana. Karsinnat päättyvät kotiotteluun lauantaina 1.4. Päätöskierrokselle Napapiirille saapuu Tampereen Ilves.

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 2650 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi