Uutisarkisto

Kaikki uutiset

sunnuntai, 28 touko 2017 12:01

RoPS taipui vahvavireiselle Kuopion Palloseuralle

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS taipui vahvavireiselle Kuopion Palloseuralle Kuva: Oona Sarajärvi

Kuopion Palloseura onnistui toisena joukkueena tällä kaudella ottamaan Rovaniemen Keskuskentältä täydet pisteet. Pirteästi esiintynyt RoPS joutui taipumaan maalin verran pirteämmin esiintyneelle KuPS:lle Ats Purjeen maalilla 0-1 (0-0).

Ottelun voittomaali syntyi aivan pelin viimeisillä minuuteilla. Kuopiolaisten paikka avautui RoPS-pelaajan epäonnekkaasta pallon menetyksestä. Tilannetta oli edeltänyt RoPS:n ottelun viimeinen pelaajavaihto.

- Sitä saa mitä ansaitsee, Juha Malinen joutui myöntämään.

Ennen ottelua RoPS:n kokoonpano oli jälleen jonkin verran puhuttanue. Miehet ovat jo palailemassa pelikuntoon, mutta sairasteluiden tai loukkaantumisten vuoksi kaikki eivät vielä ole sataprosenttisessa pelikunnossa.

- Joukkueen ilme ja yritys oli hyvä. Silti KuPS:aan verrattuna heidän joukkueensa on pysynyt aika stabiilina maalivahdista keskikenttään. Tänään heillä toki oli pientä vaihtoa kärjessä, kun taas meidän kohdalla odotellaan, ketä ylipäätään saadaan mukaan, Malinen harmitteli.

- Taustoihin nähden tämä oli silti oikein hyvä suoritus. Meillä oli oma mahdollisuutemme tehdä johtomaali ja saada tästä parempi tulos. Ehkä tasapeli olisi ollut tilanteisiin nähden tasapuolisempi, mutta tällä kertaa näin.

Ottelun avausjaksolla maalipaikat jäivät vähiin. Ainoa todellinen vaaratilanne oli KuPS:n Joni Mäkelälle avautunut avopaikka, jonka RoPS:n maalivahti Antonio Reguero venytti kulmapotkuksi.

Toiselle jaksolle peli sai lisää tempoa. Tunnin kohdalla Saku Ylätupa ja Emeka Eze rakentelivat Ylätuvan nokikkain KuPS-vahti Otso Virtasen kanssa. Veto ohjautui hiukan yli vierasmaalin.

Pari minuuttia myöhemmin Eze oli jälleen vahvasti kuopiolaisten riesana. Nigerialaishyökkääjä raastoi oikeassa laidassa ja sai toimitettua pallon rangaistusalueelle. RoPS ei valitettavasti päässyt maaliviivaa lähemmäksi.

Fyysinen ja taitava Emeka Eze on yllättänyt näyttävyydellään monet RoPS:n seuraajat. Päävalmentaja Juha Malinen kuitenkin huomauttaa, että hänenkin kohdallaan töitä tehdään joka päivä.

- Hänessä on samoja piirteitä kuin KuPS:n tänään sivussa olleessa pelaajassa. Jos hän vain touhuilee sivurajalla, niin hänestä ei koskaan tule vaarallista maalintekijää, Malinen toteaa napakasti.

- Ezen kanssa tämän ajatuksen läpisaaminen menee jo pikkuaskelittain eteenpäin. Lähtökohtaisesti hän on usein joko vastassa tai sivussa, mutta silloin hän ei ole maalinteossa. Tänään oli jo pieniä askelia siitä, että kentällä tapahtui oikeita asioita.

Malinen kuitenkin jatkaa, ettei asioita pelkästään Ezen kanssa kertailla.

- Sama koskee oikeastaan meidän kaikkia nuoria, päävalmentaja kertoo.

- Meidän täytyy vain maltillisesti käydä asioita lävitse. Nähdä välillä virheitä, oppia ja kehittyä virheiden kautta. Oletus on, että lahjakkaiden pelaajien kanssa asiat todellakin kehittyy.

KuPS iski ratkaisunsa ottelun 85. minuutilla. Tilannetta oli edeltänyt RoPS:n viimeinen pelaajavaihto. Harmittavasti ensimmäinen kosketus kentällä johti pallonmenetykseen kuopiolaisille, eikä Ats Purje armahtanut.

Vielä lisäajan kynnyksellä RoPS:n Robert Taylorin veto lähenteli KuPS:n ylärimaa, mutta loppuun saakka taistellut RoPS joutui tällä kertaa jäämään pisteittä.

- Joka kerta ei pysty kaikkea etukäteen tietämään. Se oli turha pallonmenetys turhassa tilanteessa, Juha Malinen harmitteli.

- Kokonaisuudessaan toisen jakson vaihtojen myötä pelissä alkoi olemaan ilmeitä siitä, että saimme terävyyttä ja pystyimme luomaan painetta enemmän. Harmittaa, mutta tänään olimme kuitenkin hyvää joukkuetta vastaan pisteen syrjässä kiinni.

Rovaniemen Palloseuran seuraava ottelu on kauden pisin vierasreissu. Keskiviikkona RoPS kohtaa Ahvenanmaalla IFK Mariehamnin. Ottelu alkaa kello 18.30. Ottelun näyttävät Ruutu+, IS Extra sekä Rovaniemellä Oliver's Corner.

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Oona Sarajärvi

Luettu 2675 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi