Uutisarkisto

Kaikki uutiset

lauantai, 15 heinäkuu 2017 18:48

RoPS kohtaa vieraissa sarjakolmonen FC Lahden

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS kohtaa vieraissa sarjakolmonen FC Lahden Kuva: Oona Sarajärvi

Veikkausliigan kausi 2017 ylittää huomenna puolivälin krouvinsa. Neljän ottelun kierroksella Rovaniemen Palloseura kohtaa vieraissa sarjakolmosen FC Lahden.

Kaikki kierroksen vetokohteet löytyvät osoitteesta: www.rops.fi/veikkaus

RoPS:n huominen vastustaja FC Lahti on kovassa vireessä. Toni Korkeakunnaksen miehistöllä on allaan peräti yhdeksän tappiottoman ottelun putki, jonka avulla he ovat hivuttautuneet sarjassa jo peräti kolmanneksi - ainoastaan pisteen perässä toisena olevaa VPS:aa.

FC Lahti on suostunut tällä kaudella häviämään ainoastaan kahdesti, ja niistä tappioista toinen osui Rovaniemelle. Toukokuun puolivälissä RoPS voitti joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen Lassi Järvenpään maalilla 1-0.

Edellisessä ottelussaan FC Lahti onnistui kampeamaan alkuminuuttien osumalla niukan voiton PS Kemistä. RoPS puolestaan nousi sillasta 2-2 tasapeliin Helsingin IFK:ta vastaan.

RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen odottaa huomisesta kovaa haastetta jälleen hiukan uudistuneelle miehistölleen.

- Toni Korkeakunnas on saanut joukkueensa hyvään balanssiin. Se oli tunnistettavissa jo heidän vieraillessa Rovaniemellä, RoPS-valmentaja tunnustaa.

- Kaikkiaan Lahden joukkueessa näkyy pitkäjänteisyys. Valmentaja on saanut muokata joukkuettaan useamman vuoden, heillä on rutiinia, useita johtavia pelaajia, sekä pelaajia, jotka ovat sanoutuneet työnteon taakse. Kaiken kaikkiaan heidän ilmapiirinsä vaikuttaa työteliäältä ja pelitapa selkeältä sekä tulosta tuovalta.

RoPS joutui edelliseen HIFK-otteluun pahasti vajaamiehisenä. Joukkuetta olivat nakertaneet pienet loukkaantumiset sekä viime hetken pelaajasiirrot.

Huomenna FC Lahtea vastaan tilanne näyttää jälleen valoisammalta. Poissa on edelleen Lassi Järvenpää ja pitkäaikaispotilas Aapo Heikkilä, mutta muiden kohdalla terveystilanne on hyvä.

Kuluneella viikolla siirtoikkunan auettua sekä RoPS että FC Lahti vahvistivat miehistöään. Lahti hankki Viron maajoukkuehyökkääjä Henri Anierin. Rovaniemen Palloseuran paitaan liittyivät chileläinen Pablo "Mota" González sekä Veikkausliigan paluumuuttaja kanadalainen Charlie Trafford.

Molemmat RoPS:n uudet edustajat ovat joukkueen mukana jo FC Lahti -ottelussa. 

- Näiden hankintojen myötä joukkue on saanut taas hiukan miehisyyttä, Malinen kiittelee.

- Nyt meillä alkaa olemaan selkeästi tasapainoisempi ikäjakauma sekä pelaajien kokemustausta. Tietenkin jälleen yksi muutos kesken kauden ottaa aikansa, mutta nyt meillä on käytössämme hyvät ainekset verrattuna vaikkapa kauden lähtökohtiin ja käytössä oleviin resursseihin.

Rovaniemen Palloseura aloitti matkustamisen kohden Lahtea jo hyvissä ajoin lauantaiaamuna. Joukkue yöpyy ja harjoittelee Vierumäellä ennen sunnuntaista ottelua. Ottelu alkaa kello 18.30. Peli on seurattavissa Ruutu+ ja IS Extra -palveluista sekä Rovaniemellä Oliver's Cornerissa.

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Oona Sarajärvi

Luettu 2925 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi