Uutisarkisto

Kaikki uutiset

sunnuntai, 06 touko 2018 19:48

P10 poikien kevään ensimmäinen turnaus potkaistiin Napapiirillä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
P10 poikien kevään ensimmäinen turnaus potkaistiin Napapiirillä Kuva: Pasi Pikkupeura

Vuonna 2008 syntyneiden P10-poikien kevään ensimmäinen Pohjois-Suomen piirisarjaturnaus potkaistiin sunnuntaina Rovaniemellä. Reilut 20 joukkuetta ja noin 300 nuorta pelaajaa valtasivat koko päivän ajaksi sekä Keskuskentän että Ounashallin.

Tällä kertaa sääkin suosi turnauksen järjestäjiä. Sunnuntai oli toistaiseksi kevään lämpimin päivä pohjoisessa Napapiirin tuntumassa.

Vuotuiseen piirisarjaturnaukseen osallistui tänä vuonna 21 joukkuetta 12 eri seurasta. Keskuskentällä pelattiin Tason 1 otteluita 12 joukkueen ja Ounashallissa Tason 2 otteluita 9 joukkueen kesken.

Pohjois-Suomen piirisarja pelataan turnausmuotoisena. Toistaiseksi kalenteriin on vahvistettu kuusi turnausta, joiden aikana jokainen joukkue pelaa vähintäänkin kertaalleen jokaista toista joukkuetta vastaan.

Turnausmuotoisena piirin sarjoja pelataan aina 12 ikävuoteen saakka, jolloin käynnistyy Pohjois-Suomen mestaruussarja. Sitä vanhemmissa ikäluokissa korkein sarjataso on Puolen Suomen Liiga. Ensimmäinen valtakunnallinen sarja on P17-vuotiaiden SM-sarja, jossa tällä hetkellä RoPS:n B-juniorit pelaavat.

Kaikkiaan piirisarjan turnaukset ovat merkittäviä urheilutapahtumia niitä järjestäville seuroille. Rovaniemellekin noin 300 pelaajan lisäksi saapui reilu 200 taustahenkilöä. Turnausta oli viheltämässä 10 erotuomaria ja eri järjestelytehtävissä työskenteli nelisenkymmentä vapaaehtoista.

Piirisarjan seuraava turnaus järjestetään 26.5.2018 Raahessa.

Taso 1, Keskuskenttä 

09.20-10.05 Tervarit Valkoinen - FC SCJ 0 - 6
09.20-10.05 Ajax Sininen - KePS 8 - 1 

10.10-10.55 Ajax Valkoinen - Tervarit Musta 5 - 1
10.10-10.55 RoPS Sininen - OTP 1 - 2
10.10-10.55 LIKI /Pallokarhut - Haupa Keltainen 1 - 4 

12.00-12.45 KePS - Tervarit Valkoinen 5 - 4
12.00-12.45 LIKI /Pallokarhut - RoPS Sininen 0 - 3
12.00-12.45 Ajax Valkoinen - Kapa Valkoinen 11 - 2 

12.50-13.35 OTP Haupa - Keltainen 5 - 0
12.50-13.35 Tervarit Musta - Haupa Vihreä 0 - 3 
12.50-13.35 FC SCJ - Ajax Sininen 2 - 5 

14.00-14.45 Tervarit Musta - Kapa Valkoinen 0 - 11
14.00-14.45 KePS - FC SCJ 5 - 2
14.00-14.45 Haupa Vihreä - Ajax Valkoinen 0 - 6 

14.50-15.35 Ajax Sininen - Tervarit Valkoinen 6 - 3
14.50-15.35 Haupa Keltainen - RoPS Sininen 0 - 6
14.50-15.35 OTP - LIKI /Pallokarhut 6 - 0 

16.00-16.45 Kapa Valkoinen - Haupa Vihreä 1 - 0 

Taso 2, Ounashalli 

09.20-10.05 TP-47 Valkoinen - RoPS Musta 6 - 0
09.20-10.05 FC Paka Valkoinen - Kurenpojat 3 - 1 

10.10-10.55 Ajax Musta- RoPS Valkoinen 4 - 6
10.10-10.55 FC Paka Sininen - FC SCJ Valkoinen 1 - 3 

11.00-11.45 Kurenpojat - TP-47 Valkoinen 1 - 6 

11.50-12.35 Kapa Sininen - RoPS Valkoinen 1 - 9
11.50-12.35 Ajax Musta - FC Paka Sininen 5 - 2 

12.40-13.25 RoPS Musta - Kurenpojat 1 - 4
12.40-13.25 FC Paka Valkoinen - TP-47 Valkoinen  0 - 7 

13.30-14.15 RoPS Valkoinen - FC Paka Sininen 12 - 3
13.30-14.15 FC SCJ Valkoinen - Kapa Sininen 3 - 0 

14.20-15.05 RoPS Musta - FC Paka Valkoinen 0 - 4 

15.10-15.55 Kapa Sininen - Ajax Musta 2 - 5
15.10-15.55 RoPS Valkoinen - FC SCJ Valkoinen 4 - 4

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 2432 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi