Uutisarkisto

Kaikki uutiset

sunnuntai, 10 kesäkuu 2018 12:47

Vahva kuin härkä – Wato Kuaté on RoPS:n keskikentän muuri

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Vahva kuin härkä – Wato Kuaté on RoPS:n keskikentän muuri Kuva: Pasi Pikkupeura

Rovaniemen Palloseura on Veikkausliigassa upeasti kolmantena, ainoastaan maalierolla toisena olevaa KuPS:aa perässä. Rovaniemeläisten keskikenttää on tällä kaudella hallinnut järkäle nimeltä Wato Kuaté. Tiistaina RoPS ja Kuaté kohtaavat Vaasan Palloseuran. Ottelu alkaa Keskuskentällä kello 18.30.

Wato Kuaté on noussut alkukaudesta RoPS:n kotiyleisön suureksi suosikiksi. Isännän ottein keskikenttää hallitseva Kuaté on oleellinen palanen RoPS:n puolustuspelaamisessa.

Yleisö syttyy Kuatén siirrellessä kamppailutilanteissa pienempiään sivuun, mutta harvempi huomaa samalla hänen teknisyyttään. Kuaté on pallollisenakin erittäin taitava.

Huippupelaajan ominaisuuksiin kuuluu, että hänellä vaikuttaisi aina olevan riittävästi aikaa odottaa oikeaa ratkaisua. Tässä Kuaté vertautuu esimerkiksi toiseen RoPS-tähteen Taye Taiwoon. Molemmat miehet pystyvät osaamisellaan tekemään itselleen lisää tilaa ja aikaa.

Kuaté itse ei kuitenkaan näe itseään pelkkien fyysisten ominaisuuksien kautta.

– Pelaajalle tärkein ominaisuus on henkinen lujuus, Kuaté sanoo.

– Pelkkä taito ja osaaminen eivät riitä, vaan pelaajan on ymmärrettävä, että jalkapalloilijana oleminen on ammatti. Se työ vaatii uhrautumista ja päättäväisyyttä, jotta jaksaa puskea joka päivä eteen päin.

Nuorelle iälleen Kuaté, 22, on ennättänyt näkemään paljon. Hän muutti 14-vuotiaana Kamerunista isänsä luokse Portugaliin ja sieltä edelleen Sveitsiin. Yhteisten tuttujen kautta hän pääsi näytille Manchester Cityn akatemiaan, josta hänelle melko pian tarjottiin sopimusta akatemiapelaajana.

Manchester Cityn junioriakatemiassa Kuaté sanoo lopullisesti oppineensa, mitä ammattilaisuran eteen vaaditaan. Hän harjoitteli yhdessä maailman suurimmista organisaatioista, yhdessä maailman lahjakkaimpien nuorten pelaajien kanssa. Siellä hän näki, mitä muut ovat valmiita uhraamaan, ja mitä heiltä myös odotetaan.

Ammattilaisura Kuatélla on vasta alkumetreillä. Rovaniemeltä hän on hakemassa itselleen ehjää ja tasaista kautta – sekä tietenkin runsaasti vastuuta.

Muutaman Rovaniemellä vietetyn kuukauden aikana Kuaté on jo kiinnittänyt huomionsa yhteen nousevaan RoPS-lahjakkuuteen.

Veka Pyyny. Hän on mielettömän taitava ja tekee harjoituksissa toisinaan ihan mitä haluaa, Kuaté kehuu vastikään U18-maajoukkueeseen valittua Pyynyä.

– Veka ei meinaa uskoa, kun sanon, että hän vertautuu taidoiltaan täysin Manchester Cityn lahjakkaimpiin junioreihin. Täytyy vain toivoa, että Vekalla on lujuutta ottaa vielä se seuraava askel ja hän panostaisi kaikkensa uransa eteen.

Rovaniemen Palloseura vastaan Vaasan Palloseura Keskuskentällä tiistaina 12.6. kello 18.30. Portit tapahtumaan avautuvat jo kello 17.30. Ennakkoliput ovat myynnissä RoPS:n Bingolla, Rovaniemen Prismassa sekä netissä www.ticketmaster.fi/rops

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 3484 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi