Uutisarkisto

Kaikki uutiset

perjantai, 12 lokakuu 2018 09:08

Rovaniemen Palloseuran valmentajien sisäinen päivityskoulutus päätökseen kauden 2018 osalta

Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Rovaniemen Palloseuran valmentajien sisäinen päivityskoulutus päätökseen kauden 2018 osalta Kuva: Pasi Pikkupeura

Rovaniemen Palloseuran uuden strategian mukaiset valmennusosaamisen vaikuttavuuden vahvistamisen toimenpiteet saatiin päätökseen tiistaina 9.10.2018 Keskuskentän VIP -tiloissa. Paikalle saapunut valmentajajoukko osallistui kiinnostuneena päivän agendaan.

Rovaniemen Palloseuran sisäinen päivityskoulutuksen sisällöt rakennettiin viime tammikuussa yhdessä valmentajien kanssa. Valmentajat saivat toivoa haluamiaan aiheita koulutusten sisällöiksi, joita seuran valmennuksen johtajat toteuttivat yhdessä yli rajojen ulottuvilla toimintamalleilla.

Punaisena lankana päivityskoulutuksessa oli korkea valmentajien omistajuus ja sisäinen kehittymisprosessin käynnistyminen. Koulutuksissa käsiteltiin vuoden aikana lasten ja nuorten fyysistä harjoittelua, oppimista ja pedagogiikkaa, pelin perusvaiheista tukemista ja psyykkistä valmennusta.

Tiistaina pidetyssä koulutuksessa seuran valmennuspäällikkö alusti psyykkisen valmennuksen teoria puolta, jonka jälkeen keskusteltiin nykyisistä toimintamalleista ja käytännöistä. 

Keskustelun lopputuloksena todettiin kirjatun suunnitelman tekemisen puutostila, joka johtaa päämäärättömään ja ei niin systemaattiseen kehittymiseen. Todettiin samaan hengen vetoon myös se, että jokainen sitä varmasti tekee jo tahollaan, mutta järjestelmällisyyteen kaivattiin työkaluja.

Keskustelussa käytiin läpi myös erilaisia ihmistyyppejä oppimisen ja ajattelumaailman kannalta. Kuinka oppiminen todellisuudessa liittyykään ajattelutapaan ja päinvastoin? Voiko perusajattelutavaltaan negatiivinen persoona oppia jalkapallossa tarvittavia taitoja? 

Tauon jälkeen mentiin konkretiaan, jossa seuran uudesta valmennuslinjasta löytyvät työkalut esiteltiin valmentajille. Alustuksessa puhuttiin RoPS:n psyykkisen valmennuksen ajatusmaailmasta, jossa tukeudutaan siihen, että jokainen psyykkinen taito on opeteltavissa. Kuitenkin ymmärretään se, ettei psyykkinen valmentautuminen ole mikään ”hokkus pokkus” -temppu ilman fyysisiä tai teknis-taktisia kykyjä.

Jokainen paikalla ollut ymmärsi linjauksesta myös sen, että psyykkisen valmentautumisen tarkoituksena on ottaa käyttöön se kuuluisa viimeinen 10% suoritusten huipputasosta. Ilman psyykkisiä taitoja tuon viimeisen 10% käyttöönotto vaikeutuu tai jopa estyy.

Tilaisuudessa annettiin RoPS -valmentajille käyttöön Voittava Mieli -työkirjat, jotka on tehty pelaajien oppimisen tukemiseksi. Näiden tehtäväkirjojen tehtävät on suunnattu 8v8 ja 11v11 pelimuotojen pelaajistolle ja valmistavat pelaajia jalkapallon lisäksi myös koko elämän varrella tuleviin uusiin asioihin.

Otsikoissa vilisevät sitkeyden ja valmennettavuuden lisäksi myös tunnehallinta, motivoituminen, itseluottamus ja paljon muuta. Näiden harjoitteiden jalkautusta tehdään RoPS:ssa tulevina vuosina enenevissä määrin suunnittelusta ja systemaattisesti.

Tilaisuuden loppuu valmentajat saivat esittää uudet toiveet ensi vuoden sisällöiksi, joissa esiin nousivat ainakin ulkomaisen huippuakatemian vierailu sekä uudesta valmennuslinjasta löytyvät peruspelaamisen periaatteet ja pelitapa.

Uudesta valmennuslinjasta löytyvät asiat tullaan käsittelemään linjauksen mukaisesti aina pelimuotojen kautta ja siksi ensi vuoden sisäisessä päivityskoulutuksessa käytetään microryhmä -mallia, jossa saman pelimuodon sisällä olevat valmentajat toimivat yhdessä. Lisäksi yhteisesti järjestettävissä koulutuksissa piirretään peruspelaamisen periaatteiden ja pelitavan mallia kansainvälisessä toimintakentässä.

Lopuksi kiitettiin yhteisesti kaikkia aktiivisesta osallistumisesta kauden aikana toteutettuihin koulutuksiin ja toivotettiin rauhallista hengähdystaukoa ennen uuden kauden alkua marraskuussa.

Teksti: Pasi Tuutti
Kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 1197 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi