Uutisarkisto

Kaikki uutiset

sunnuntai, 20 tammikuu 2019 15:35

RoPS/2 aloitti Suomen Cup -urakkansa - pisteet jäivät Ouluun

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS/2:n ainoasta maalista vastasi Tuomas Kaukua. RoPS/2:n ainoasta maalista vastasi Tuomas Kaukua.

RoPS/2 pelasi sunnuntaina kauden 2019 ensimmäisen kilpailullisen ottelunsa Oulussa Heinäpään hallissa. Kotijoukkue JS Hercules oli Suomen Cupin kamppailussa parempi lukemin 3-1 (1-1).

RoPS/2 koki Suomen Cupin avausottelussaan tappion, kun oululainen JS Hercules vei pisteet 3-1-lukemin.

Avausmaali nähtiin jo 7. minuutilla, kun kotijoukkue Hercules siirtyi vastahyökkäyksen päätteeksi 1-0-johtoon. Pitkä läpisyöttö livahti RoPS/2:n puolustuslinjan taakse ja läpiajon jälkeen pallo löytyi verkon perukoilta.

Noin kymmenen minuuttia ennen puoliaikaa rovaniemeläiset tulivat tasoihin. Tuomas Kaukua sai ahkerasta työnteostaan palkinnon, kun hän riisti pelivälineen Hercules-torjujalta ja puttasi pallon varmasti lähes tyhjään maaliin. Hieman ennen tasoitusta Hercules oli lähellä tuplata johtonsa, mutta Jimi-Jasper Vaarala selvitti vaarallisen tilanteen puolustuksen avustuksella.

Enempää osumia ei ensimmäisellä puoliajalla nähty eli tauolle mentiin 1-1-tasalukemissa.

Toisen jakson ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin 53. minuutilla, kun Hercules pääsi laukomaan vapaapotkun noin 25 metristä. Tämän Vaarala selvitti hienolla torjunnallaan, mutta pari minuuttia myöhemmin edessä oli uusi kotijoukkueen vapaapotku aivan rangaistusalueen rajan tuntumasta. Tällä kertaa laukaus kimposi epäonnisesti muurista Vaaralan selän taakse.

RoPS/2 sai luotua taka-ajoasemassa muutamia vaarallisia tilanteita, mutta tasoitus jäi tulematta. 3-1-loppulukemat tuli Herculeksen pitkän purun seurauksena ottelun lisäajalla.

Rovaniemeläisten päävalmentaja Vesa Tauriainen näki kamppailussa positiivisiakin asioita vaikka tulos ja peliesitys eivät miellyttäneet.

- Hyvää oli, että pääsimme isolle kentälle ja saimme infoa näistä pelaajista, jotka olivat nyt mukana. Saimme myös hieman vertailua Kakkosen joukkueeseen. Pääsimme näkemään, missä mennään, Tauriainen kommentoi ottelun jälkeen.

Joukkueen pelilliset ongelmat kiteytyivät pallollisen pelaamiseen.

- Emme pystyneet hallitsemaan palloa tänään vaikka kenttä oli iso ja tilaa paljon. Siinä oli suurin ongelma, Tauriainen kiteytti. 

RoPS/2 kohtaa Cupissa seuraavaksi viime kaudella Veikkausliigassa pelanneen PS Kemin.

RoPS/2:n kokoonpano:

3 Pekka Silander
10 Jarkko Luiro
12 Justus Jylhä (62' -> Leppäkangas)
14 Erkka Alamäki
17 Aleksi Koivumaa
22 Tuomas Kaukua
23 Jaakko Vihanta
24 Jonne Koistinen
25 Joona Mikkola (80' -> Hietanen)
27 Eero Paukku (72' -> Ojaniemi)
30 Jimi-Jasper Vaarala

Vaihtopelaajat:
1 Mikko Rantala
11 Tuomas Leppäkangas (62' -> Jylhä)
15 Janne Ojaniemi (72' -> Paukku)
16 Roni Hietanen (80' -> Mikkola)
28 Joona Kähkönen
31 Arttu Niemelä

Luettu 4937 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi