Tulosta tämä sivu
tiistai, 13 elokuu 2019 20:06

Sampo Ala ratkaisijana - B-pojat voittoon SM-sarjan kärkikamppailussa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)
Sampo Ala ratkaisijana - B-pojat voittoon SM-sarjan kärkikamppailussa Pasi Pikkupeura

Rovaniemen Palloseura nappasi erittäin arvokkaan voiton P17 SM-sarjassa. Sarjassa jaetulla kärkipaikalla ollut FC Inter Turku kaatui 2-1 (2-0). RoPS:n molemmista maaleista vastasi Sampo Ala.

RoPS sai otteluun todellisen salama-alun. Pelikello ei ollut pyörinyt edes täyttä minuuttia, kun Sampo Ala raivasi tiensä Inter-toppareiden välistä ja iski isännät johtoon. Inter ei ollut koskenut palloon vielä kertaakaan.

Kaksi minuuttia myöhemmin Adam Mekki pääsi laukomaan keskeltä ylärimaan. Paluupallolla oli ensimmäisenä Sampo Ala. RoPS johti 2-0.

Avausjakso oli kokonaisuutena vahvaa RoPS-hallintaa. Sampo Alan lisäksi esiin nousi mm. laidalta ahkerasti nousuja tehnyt ja hiljattain Suomen U16-maajoukkueeseenkin valittu Otto Kemppainen.

- Noista paikoista Otto yleensä tekee vähintään yhden ellei useammankin, RoPS B-poikien valmentaja Mikko Lignell saattoi hymyillä ottelun jälkeen.

- Sampon kohdalla meillä oli hiukan erikoistilanne. Sampo ei pelannut viikonloppuna reservinkään mukana, joten saimme hänet tänään meidän kokoonpanoon.

Toiselle jaksolle ottelun kuva tasaantui. Inter ei päässyt mellastamaan RoPS:n rangaistusalueella, mutta useammat laukaukset aiheuttivat potentiaalista vaara.

- Valuimme turhaa, vaikka tavoite oli päinvastainen. Annoimme vastustajalle enemmän ja enemmän ilmaisia vetopaikkoja, Lignell kertasi.

- Mutta Interiläkin on paljon hyviä pelaajia. Kun heille antaa tilaisuuden, he sen myös käyttävät.

Tilaisuuden käytti 65. minuutilla Jasper Yrjas, joka pääsi tuikkaamaan lähietäisyydeltä Interin jo maalin päähän.

Vieraiden takaa-ajo hankaloitui hetkeä myöhemmin Josep Nuorelan hankittua itselleen ulosajon kahdella varoituksella.

Alivoimalla FC Interin paras tilaisuus tasoitukseen rakennettiin maalintekijä Yrjakselle, jonka painavan laukauksen onnistui RoPS-vahti Tino Korhonen pelastamaan ilmiömäisellä venytyksellä.

Voitto kärkikamppailusta nosti RoPS:n sarjassa jo toiseksi. Erittäin tasaisessa B-poikien mestaruustaistossa kaikki kolme kärkijoukkuetta RoPS, Käpylän Pallo sekä FC Inter ovat nyt tasapisteissä.

Mikko Lignell ei kuitenkaan keskity sarjatilanteeseen. Kaikkein tärkeimmät ja kenties myös ne vaikeimmat ottelut ovat vielä edessä.

- Tietenkin tiedän sarjatilanteen kuten tietävät pelaajatkin. Se kertoo, että meillä on mennyt toistaiseksi hyvin, Lignell sanoo.

- Olemme osoittaneet, että kuulumme tähän sarjaan ja pystymme kilpailemaan kaikkia vastaan. Vielä on kuitenkin seitsemän peliä jäljellä, ja siinä ajassa ennättää tapahtumaan paljon.

RoPS:n seuraava kotiottelu on jo ensi lauantaina 17.8. kello 14.00. Napapiirille vieraaksi saapuu sarjassa kymmenentenä oleva Turun Palloseura.

RoPS - FC Inter 2-1 (2-0)

1' 1-0 Sampo Ala
3' 2-0 Sampo Ala
65' 2-1 Jasper Yrjas

RoPS Kokoonpano

1 Korhonen Tino
2 Kemppainen Otto
4 Lahdenmäki Joona
10 Mekki Adam (90' Komulainen Riku)
17 Pietsalo Roni
18 Ala Sampo (74' Salmi Antti)
19 Hänninen Vertti
20 Ylitolva Miska
24 Bullat Kirill (84' Länsipää Jonne)
30 Kuittinen Luka
37 Niska Riku-Veli

5 Sarlaw Sau Say
6 Salmi Antti
8 Lakela Tatu
12 Vetri Lauri-Eemil
15 Petrishin Jegor
22 Komulainen Riku
32 Länsipää Jonne

Luettu 2879 kertaa

Liittyvät artikkelit