Uutisarkisto

Kaikki uutiset

maanantai, 05 joulukuu 2022 19:48

Puheenjohtajan terveisiä

Arvostele tätä artikkelia
(13 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran puheenjohtaja Matti Poikajärvi kirjoittaa säännöllisin väliajoin puheenjohtajan ja johtokunnan kuulumisista omalla Poikamatin porinat -palstallaan.

Tervehdys!

Jännittävä ja mukava viikko on takana. Vuosikokous päätti viime viikon maanantaina johtokunnan kokoonpanosta jatkoon. Vuosikokous evästi johtokuntaa muun muassa läpinäkyvyyteen kaikessa toiminnassa, hyvän hallintotavan rakentamiseen, vapaaehtoistyön lisäämiseen ja jäsenhankinnan aktivoimiseen. Kokous päätti, että jäsenmaksun hinta lasketaan meneillään olevan kampanjan jälkeen 70 eurosta 50 euroon. Ainaisjäsenyyden hinta jatkaa 700 eurossa.

Jäsenten vuosikokous käyttää seuran ylintä valtaa. Kiitos kaikille kokouksessa mukana olleille hyvästä keskustelusta ja päätöksistä. Otetaan yhdessä tavoitteeksi, että jäsenkunta kasvaa ja osallistuminen olisi kaikille mahdollista.

Olemme saaneet lukemattoman määrän kannustavia viestejä. Fanituotteiden kauppa on käynyt erinomaisesti. Kausarikamppis lähti liikkeelle viikonloppuna. Yritysten toimijat ovat ottaneet yhteyttä ja osoittaneet kiinnostuksensa. Jokainen viesti, sana, teko ja osallistuminen on meille arvokas ja antaa voimia. Iso kiitos!

Johtokunnan järjestäytymiskokous on keskiviikkona 7.12. Toiminnanjohtaja Jari Näsman antaa johtokunnalle tilannekatsauksen. Laadimme johtokunnan työjärjestyksen, työlistan, vastuualueet johtokunnan jäsenille, tärkeysjärjestyksen ja aikataulun. Jo nyt moni henkilö ja yritys on ilmoittautunut halukkuutensa osallistumaan vapaaehtoispohjalta omien resurssien ja mahdollisuuksien mukaan toimintaan. Luodaan toimintatapoja, joissa yhä suurempi joukko voi osallistua merkitykselliseen toimintaan. Aletaan porukalla hommiin.

Rovaniemen kaupunki on täyttynyt turisteista. Keskustassa on mahtava kansainvälinen meininki. Meillä on hieno, elinvoimainen kaupunki, jolla on veto- ja pitovoimaa. Sitä haluaa myös RoPS omalta osaltaan vahvistaa tärkeimmän tehtävänsä, lasten ja nuorten liikuttamisen, ohessa.


Viikonloppuna on ollut mediassa esillä mielenkiintoisia artikkeleita lasten ja nuorten harrastamiseen liittyen, jotka varmasti herättävät ajatuksia ja keskustelua. Aiheesta kiinnostuneille eri näkökulmia.

Rahaa palaa junioriurheilussa – Kustannuksia selvittänyt tohtori Kari Puronaho: "Nyt tarvitaan yhteiskuntasopimus kaikkien kustannusten alentamiseksi" | Lapin Kansa (Tilaajasisältöä)

Mika Anttonen vaatii suomalaisia rikkaita antamaa rahaa urheilulle - Urheilu - Ilta-Sanomat

Peruskoulu ja harrastaminen on myllättävä Suomessa täysin uusiksi, jos haluamme 2040-luvun aikuisten kokevan, että heistä on välitetty. - HS Visio | HS.fi

Ja maailmalta mielenkiintoisia juttuja:

https://www.theguardian.com/football/blog/2022/dec/03/football-can-stop-the-hate-and-bring-joy-if-we-want-success-but-dont-expect-to-win

Netflix: Sunderland`til I die

 

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Poikamatti

Ps. Olemme pohtineet toimivimpia viestintäkanavia ja -tapoja resurssiemme puitteissa. Tämä on kokeilu yhdestä toimintatavasta. Otamme vastaan ehdotuksia ja palautetta.

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
040 5388325
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Luettu 1877 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi