Sidosryhmäkyselyn ja kevätkokouksen kynnyksellä
Rovaniemen Palloseuran johtokunta kokoontui toimintakauden kolmanteen kokoukseensa 27. helmikuuta. Koko johtokunta oli koolla, heistä neljä fyysisesti pöydän äärellä ja neljä etäyhteyden päässä eri puolella Suomea ja Eurooppaa.
Lajikatsaus
Miesten edustusjoukkueen runko alkaa olla paketissa. Schalke 04:stä tulleen saksalaisen Finn Heiserholtin sopimus on allekirjoitettu. Heiserholt tulee pelaamisen ohella toimimaan juniorijoukkueiden valmennuksen tukena videoanalyytikkona. Japanilainen puolustaja on testillä ja pelaa viikonloppuna harjoitusottelussa Luulajaa vastaan.
Naisten edustusjoukkuettakin ollaan vähitellen saamassa kasaan. Kaksi japanilaista pelaajaa on tulossa testiin maaliskuun alussa, ja muutaman kotimaisen kanssa neuvotellaan vielä. Tavoitteena on rakentaa 21-22 pelaajan rinki.
Miesten ja naisten otteluohjelma on julkaistu. Kotipelit ovat pääsääntöisesti lauantaisin, neljä niistä molemmilla joukkueilla samana päivänä. Kauden kohokohta tulee olemaan Yöttömän yön ottelut 28. kesäkuuta. Naiset kohtaavat HJK Akatemian alkuillasta ja miehet Atlantis FC:n klo 22:15 alkaen.
Sekä miehille että naisille on myös kakkosjoukkueet ilmoitettu Palloliiton sarjoihin. Miehet pelaavat nelosta ja naiset kolmosta. Molempien joukkueiden osalta käytiin johtokunnassa alustavaa keskustelua pitkän tähtäimen suunnitelmien varalle, jotta toiminta olisi niin kilpailullisesti kuin taloudellisesti kannattavaa. Suunnitelmiin kuuluu mahdollinen yhteistyö muiden seurojen kanssa.
Palloliiton RoPS:lle myönnetty lisenssi Miesten Ykköseen ja Naisten Kansalliseen Ykköseen vaatii, että Keskuskentän on läpäistävä FIFA Quality-tason kenttätesti 30.6.2025 mennessä. Muussa tapauksessa virallisia otteluita ei voida kentällä pelata tuon päivämäärän jälkeen. Keskuskentän varakentiksi seura on päättänyt nimetä Susivoudin takanurmen ja Pohjan Stadionin Torniossa.
Talous- ja myyntitilanne
Syksyn ja alkutalven kestänyt tilapäinen kassakriisi on saatu taltutettua. Kassavirtaennuste maaliskuusta kesäkuuhun 2025 on jatkuvasti positiivinen ja kasvujohteinen, minkä jälkeen sen odotetaan lähtevän laskusuuntaan, koska suurempia tuloeriä ei ole odotettavissa vuoden loppua kohden samassa suhteessa kuin juoksevat kustannukset, kuten palkat ja sosiaaliturvamaksut, tulevat kuukausittain maksettavaksi. Tästä karhumaisesta talouden vuosikellosta johtokunnan jäsen Petteri Seppäläkin kirjoitti edellisessä kokousraportissa: Kohti kautta 2025 – RoPS.
Myynnin onnistumisella tulee olemaan erityisen tärkeä merkitys, samalla kun mietitään uusia, ei alustavasti budjetoituja, varainhankintakeinoja. Myynti on ollut alkuvuodesta kokonaisuudesssan positiivista, ja toimintavuoden ensimmäisen kahden kuukauden tulos on vastannut kutakuinkin esitettyä budjettia. Johtokunta kävi läpi myynninaktivointitoimenpiteitä lähikuukausille, mukaan lukien suunniteltuja kampanjoita, joista hiihtotempaus-kausarihaasteesta tullaan viestittämään piakkoin.
Kaikesta huolimatta toimintavuoden kassavirta on ennustettu pysyvän plussan puolella vuoden loppuun asti, kaikkien velvoitteiden ja erääntyvien velkojen jälkeenkin. Ylimääräisenä taloudellisena riskinä tulee kuitenkin kysymys kotipelien pelipaikasta 1.7.2025 alkaen. Jos pelejä ei pelata Keskuskentällä tai edes Rovaniemellä, syntyy merkittäviä lisäkuluja ja budjetoitujen lippu- ja oheismyyntitulojen menetystä.
Sidosryhmäkysely
RoPS:n 2025 sidosryhmäkysely lanseerataan lähipäivinä kolmatta vuotta peräkkäin. Johtokunta keskusteli kyselyn rungosta ja päätti jatkaa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jo vakioiduilla peruskysymyksillä, jotta saadaan jatkuvuutta ja aikasarjoja tuloksiin. Sidosryhmäkyselyn, samoin kuin aiemmin syksyllä järjestettyjen jäsenkyselyn ja seurakehityspäivän yhteenvedot, tullaan huomioimaan RoPSn strategisten suuntaviivojen ja avainmittareiden vahvistamisessa, kehityskohteiden suunnittelussa, sekä Palloliiton laatujärjestelmän auditointiin valmistautumisessa.
Jäsenkatsaus
Jäsenmaksun suorittaneiden määrä on vähentynyt huolestuttavasti viime vuodesta, sillä uusia jäseniä on tullut vain 5, samalla kun 35 henkilöä ei ole maksanut vuoden 2025 jäsenmaksua. Johtokunta keskusteli keinoista saada jäsenyydestä houkuttelevampi. Sidosryhmäkyselyyn päätettiin lisätä kysymys jäsenyyden sisällöstä. Johtokunta painotti keskustelussaan jäsenyyden tärkeyttä, ei pelkästään varainhankinnan näkökulmasta, vaan koska jäsenet ovat seuran omistajia ja tukirankoja.
Kevätkokous
RoPS ry:n kevätkokous järjestetään 19.03.2025 klo 18.00 Santasportin Tiera-auditoriossa. Kokouksessa esitetään seuran toiminta- ja tilikertomus, sekä tilintarkastajan kertomus. Lisäksi käydään läpi sidosryhmäkyselyn tulokset ja keskustellaan alkavasta kaudesta edustusjoukkueiden osalta.
Johtokunta toivoo kevätkokoukseen runsasta osallistujamäärää.
Mika Tapio