Kestävästi treeneihin

Kestävästi treeneihin – kumpi edustusjoukkue vie voiton?

Olemme RoPSissa sitoutuneet kestävämmän tulevaisuuden edistämiseen – ei vain sanoissa, vaan myös teoissa. Vastuullisuusohjelmamme määrittää suuntaviivat ympäristövastuullisuudelle, ja me haluamme viedä nämä periaatteet käytäntöön kaikessa tekemisessämme.

RoPS:n vastuullisuusohjelman mukaisesti haluamme kannustaa kaikkia jäseniämme tekemään ympäristöystävällisiä ja terveyttä tukevia valintoja. Seuran edustusjoukkueet kohtaavatkin nyt pelikentän ulkopuolella, aivan uudenlaisessa kilpailussa!

Kestävästi treeneihin -haasteessa selvitetään, kumman edustusjoukkueen pelaajat ja muu joukkueväki liikkuvat harjoituksiin kestävämmillä tavoilla. Haasteen aikana (5.-18.5.2025) joukkueet kilpailevat siitä, kumpi joukkue kerryttää enemmän kilometrejä liikkuen treeneihin lihasvoimin. Lihasvoimin treeneihin liikkuminen kehittää peruskestävyyttä ja toimii hyvänä lämmittelynä. Lisäksi haasteen aikana vähennämme liikenteen päästöjä sekä pienennämme seuran hiilijalanjälkeä. Edustusjoukkueet näyttävät myös samalla esimerkkiä nuoremmilla pelaajille, kannustaen kaikkia tekemään kestävämpiä valintoja niin urheilussa kuin arjessakin.

Haasteen säännöt:

  • Kestäviä liikkumismuotoja ovat esimerkiksi kävely, pyöräily ja juokseminen.
  • Joukkueet keräävät haasteen aikana kilometrejä kestävällä tavalla liikkuen.
  • Kilometrit kirjataan ylös ja raportoidaan päivittäin.
  • Eniten kilometrejä (suhteessa joukkueen kokoon) haastetaikana kerryttänyt joukkue voittaa.

Voittajajoukkue palkitaan Yöttömän yön juhlatapahtumassa 28.6.2025.

Kestävyyshaasteet on suunniteltu yhteistyössä Lapin ammattikorkeakoulun EU-rahoitteisen Kestävä urheilu ja liikunta -hankkeen kanssa.

Kuinka kisassa kävi?

Lue uutinen: Kestävyyshaasteiden voittajat ovat selvillä! (30.6.2025)