Sosiaalinen vastuu
- Kannustamme monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta kaikilla toimintamme osa-alueilla.
- Takaamme turvallisen toimintaympäristön ja turvaamme yhteisömme toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten koskemattomuuden.
- Edistämme aktiivisesti eri tavoin monikulttuurisen taustan omaavien henkilöiden kotoutumista yhteiskuntaamme.
- Tuemme paikallisia hyväntekeväisyysjärjestöjä ja yhteisöjärjestöjä ja teemme yhteistyötä heidän kanssaan yhteisten tavoitteiden eteen.
- Tarjoamme lapsille ja nuorille mahdollisuuksia osallistua jalkapallon harrastamiseen.
- Edistämme terveellisiä elämäntapoja ja liikkumista kaikenikäisille.
Ympäristö vastuu
- Pienennämme hiilijalanjälkeämme minimoimalla energiankulutuksen ja jätteen määrän kaikessa toiminnassamme.
- Edistämme kierrätystä Jätelain mukaisesti.
- Käytämme ympäristöystävällisiä tuotteita ja materiaaleja.
- Kannustamme julkisen liikenteen, kimppakyytien ja pyöräilyn käyttöä.
- Minimoimme lentomatkailua joukkueidemme pelimatkoissa.
- Selvitämme järjestämiemme tapahtumien ympäristövaikutuksia.
Taloudellinen vastuu
- Seuran toiminta on taloudellisesti kannattavaa.
- Taloutta suunnitellaan ja seurataan toiminnoittain, joille kullekin on oma kustannuspaikka.
- Budjetin toteutumista sekä kassavirran riittävyyttä valvotaan säännöllisesti.
- Taloudellisten etujen suojaamiseksi seuralla on selkeä roolijako, eriytetyt vastuualueet ja asetetut valtuudet kaikissa taloushallintoasioissa.
- Merkittävät taloudelliset päätökset tehdään vakioidun toimintamallin mukaisesti riskit huomioon ottaen.
- Taloudelliset raportit jaetaan säännöllisesti sidosryhmille.
Rovaniemen Palloseura Ry:n Vastuullisuusohjelma
Johdanto
Jalkapalloseurana meillä, Rovaniemen Palloseura Ry:llä, on vastuu yhteisöstämme ja ympäristöstämme. Vastuullisuus on yksi seuramme arvoista: Ropsilaisuus on vastuuta yhteisön yhteisistä varoista ja sen toiminnan jatkuvuuden turvaamisesta. Takaamme turvallisen ja tasa-arvoisen toimintaympäristön kaikille. Otamme sosiaalisen ja ympäristövastuumme vakavasti. Ropsilaisuus on puhdasta ja reilua peliä.
Tämän johdosta olemme luoneet seuralle ja koko seurayhteisölle konkreettisen vastuullisuusohjelman, joka on linjattu Suomen Palloliiton Vastuullisuusohjelman mukaisesti. RoPS Ry:n Vastuullisuusohjelma käsittää seuraavat osa-alueet:
Sosiaalinen vastuu
• Kannustamme monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta kaikilla toimintamme osa-alueilla.
• Takaamme turvallisen toimintaympäristön ja turvaamme yhteisömme toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten koskemattomuuden.
• Edistämme aktiivisesti eri tavoin monikulttuurisen taustan omaavien henkilöiden kotoutumista yhteiskuntaamme.
• Tuemme paikallisia hyväntekeväisyysjärjestöjä ja yhteisöjärjestöjä ja teemme yhteistyötä heidän kanssaan yhteisten tavoitteiden eteen.
• Tarjoamme lapsille ja nuorille mahdollisuuksia osallistua jalkapallon harrastamiseen.
• Edistämme terveellisiä elämäntapoja ja liikkumista kaikenikäisille.
Ympäristövastuu
• Pienennämme hiilijalanjälkeämme minimoimalla energiankulutuksen ja jätteen määrän kaikessa toiminnassamme.
• Edistämme kierrätystä Jätelain mukaisesti.
• Käytämme ympäristöystävällisiä tuotteita ja materiaaleja.
• Kannustamme julkisen liikenteen, kimppakyytien ja pyöräilyn käyttöä.
• Minimoimme lentomatkailua joukkueidemme pelimatkoissa.
• Selvitämme järjestämiemme tapahtumien ympäristövaikutuksia.
Taloudellinen vastuu
• Seuran toiminta on taloudellisesti kannattavaa.
• Taloutta suunnitellaan ja seurataan toiminnoittain, joille kullekin on oma kustannuspaikka.
• Budjetin toteutumista sekä kassavirran riittävyyttä valvotaan säännöllisesti.
• Taloudellisten etujen suojaamiseksi seuralla on selkeä roolijako, eriytetyt vastuualueet ja asetetut valtuudet kaikissa taloushallintoasioissa.
• Merkittävät taloudelliset päätökset tehdään vakioidun toimintamallin mukaisesti riskit huomioon ottaen.
• Taloudelliset raportit jaetaan säännöllisesti sidosryhmille.
Toteutus
Olemme sitoutuneet edistämään sosiaalista vastuutamme seuraavin toimenpitein:
- Pyrimme luomaan osallistavan seuraympäristön, jossa kaikki tuntevat olevansa tervetulleita rodusta, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta tai kansallisuudesta riippumatta.
- Järjestämme kampanjoita, joiden tarkoituksena on levittää sanomaa rasismin, syrjinnän, kiusaamisen ja seksuaalisen häirinnän vastustamiseksi.
- Toteutamme tiukasti toimintaohjetta, jonka tarkoituksena on auttaa kaikkia yhteisömme toiminnassa mukana olevia aikuisia turvaamaan seuran toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten koskemattomuus.
- Työskentelemme paikallisten hyväntekeväisyysjärjestöjen ja yhteisöjärjestöjen kanssa edistääksemme monimuotoisuutta ja osallisuutta laajemmassa yhteisössä.
- Kannustamme henkilökuntaamme, valmentajiamme, pelaajiamme ja vapaaehtoisiamme antamaan aikaansa vapaaehtoisina paikallisille yhteisöjärjestöille.
- Järjestämme ja kutsumme yrityksiä ja organisaatioita mukaan toteuttamaan Toivonkipinöitä-hyväntekeväisyystapahtumia, mukaanlukien hyväntekeväisyysotteluja.
- Tuemme vähävaraisia perheitä taloudellisesti lasten jalkapalloharrastuksessa.
- Tarjoamme ilmaisia jalkapalloklinikoita nuorille, jalkapallokerhoja alakouluikäisille ja lastentarhalaisille, ja jalkapallon erilaisia harrastamismuotoja aikuisväestölle, mukaanlukien vanhemmille ihmisille.
- Järjestämme aktiivista Soveltavan Jalkapallon toimintaa sellaisille henkilöille, joilla on sairauden, vamman tai toimintarajoitteisuuden vuoksi vaikeuksia harrastaa riittävästi liikuntaa ja käyttää yleisiä liikuntapalveluja.
- Teemme yhteistyötä paikallisten koulujen kanssa edistääksemme lasten ja nuorten liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja.
Olemme sitoutunut edistämään ympäristövastuutamme seuraavin toimenpitein:
- Käytämme kaikissa tiloissamme energiatehokasta valaistusta ja laitteita, myrkyttömiä puhdistusaineita ja kierrätyspaperituotteita.
- Käytämme digitaalisia välineitä viestinnässä, dokumentoinnissa ja arkistoinnissa aina kun mahdollista, ja minimoimme paperin käyttöä.
- Käytämme urheilutoiminnassamme ja peli- ja muissa tapahtumissamme ympäristöystävällisiä ja kierrätettäviä tuotteita.
- Tarjoamme kannustimia henkilökunnalle, pelaajille,valmentajille ja vapaaehtoisille, jotka käyttävät julkista liikennettä tai kimppakyytejä peleihin, harjoituksiin tai tapahtumiin.
- Kannustamme kannattajia käyttämään julkista liikennettä tai kimppakyytiä peleihin tai tapahtumiin kohdennettujen markkinointikampanjoiden avulla.
- Tarjoamme turvallisia pyöräparkkeja kaikissa tiloissamme ja tapahtumissamme.
- Maksimoimme junaliikenteen ja linja-auton käytön peli- ja turnausmatkoilla.
- Käytämme lentomatkailua liikkumiseen vain sellaisissa tapauksissa, joissa sen katsotaan olevan urheilumenestyksellisessä mielessä ehdottoman tärkeää.
- Teemme yhdessä Rovaniemen Kaupungin ja ympäristöviranomaisten kanssa toimenpiteitä, joiden avulla pystymme vähentämään jalkapallon ympäristövaikutuksia.
- Selvitämme seuratoiminnan nykyiset päästöt ja hiilijalanjälkijakauman, asetamme päästötavoitteet ja mittaamme määräajoin toimintamme merkittävimmät ympäristövaikutukset.
Olemme sitoutunut edistämään taloudellista vastuutamme seuraavin toimenpitein:
- Pyrimme monipuolistamaan tuottovirtoja vähentääksemme riippuvuutta yhdestä tai muutamasta tuoton lähteestä.
- Hallitsemme ja valvomme toimintamme kuluja varmistaaksemme, että ne ovat linjassa asetetun budjetin kanssa ja mahdolliset säästötarpeet ja -keinot tunnistetaan ajoissa.
- Pyrimme luomaan taloudellisen puskurin mahdollisiin ennakoimattomiin tilanteisiin, kuten odottamattomiin kuluihin tai hätätilanteisiin.
- Ulkoista velkaa otetaan vain jäsenten vuosikokouksissa hyväksymissä puitteissa ja investointeihin, joilla on tarkka investointilaskelma ja hallittu riski.
- Ostolaskut, palkat ja muut velvoitteet maksetaan määräajassa, siten että seuralla ei ole rekisteröityjä maksuhäiriöitä.
- Seuralla on kaksiportainen tarkastus- ja hyväksyntäprosessi taloudellisten velvoitteiden suorittamisessa, sekä dokumentoitu riskienhallintaohjelma ja tarjouskilpailuprosessi.
- Talousasioiden hoitamisen sekä vastuukysy¬myksien ja sisäisen valvonnan tehostamiseksi seuralla on kattavat talousohjesäännöt.
- Tarjoamme selkeitä ja tiiviitä puolivuotisraportteja sidosryhmille tuotoista, kuluista ja tehdyistä taloudellisista päätöksistä.
- Tilinpäätökset suoritetaan ajallaan, siten että ne ovat jäsenten nähtävillä tarkastettuna sääntöjen määrämien aikataulujen mukaisesti.
- Tilintarkastuskertomukset ovat vakiomuotoisia, ja ilman pöytäkirjamerkintöjä kirjanpidollisista puutteista.
Valvonta ja vaikuttavuusarviointi
Varmistaaksemme, että RoPS Ry:n Vastuullisuusohjelma täyttää sille asetetut vaatimukset, kriteerit ja odotukset:
i. Koulutamme henkilökuntaamme, valmentajiamme, pelaajiamme ja vapaaehtoisiamme:
o Tarjoamme koulutusta sosiaalisesta, ympäristö- ja talousvastuusta, ja RoPS Ry:n Vastuullisuusohjelman periaatteista.
o Sisällytämme sosiaalisen, ympäristö- ja talousvastuun osaksi uusien työntekijöiden, valmentajien pelaajien ja vapaaehtoisten perehdytysprosessia.
ii. Viestitämme Vastuullisuusohjelmastamme ja sen positiivisista vaikutuksista erityisesti kannattajille ja junioripelaajien vanhemmille:
o Kannattajien toimintaan vaikuttamisessa pyritään edesauttamaan heitä toteuttamaan samanlaista vastuullista toimintaa omassa elämässään.
o Pelaajien vanhempien aktivointi vastuullisuuteen on tärkeässä roolissa, sillä vanhemmat mahdollistavat lasten liikuntaharrastuksen.
iii. Seuraamme kehitystämme tavoitteidemme saavuttamisessa:
o Mittaamme seuratoimintamme yhteiskunnallista merkitystä UEFA:n SROI (Social Return on Investment) mallinnuksen avulla.
o Seuraamme energiankulutusta, jätteiden syntymistä, vedenkäyttöä, paperin käyttöä ja muita asiaankuuluvia mittareita säännöllisesti.
o Raportoimme edistymisestämme tavoitteidemme saavuttamisessa vuosittain julkaistavassa kestävän kehityksen raportissa.
iv. Pyydämme palautetta sidosryhmiltämme siitä, miten voimme parantaa vastuullisuuttamme:
o Pyydämme palautetta jäseniltä ja kannattajilta, paikallisilta organisaatioilta ja muilta sidosryhmiltä kyselyiden tai muiden viestintävälineiden avulla.
o Käytämme saatua palautetta tunnistaaksemme alueita, joilla voimme parantaa sosiaalisia ja ympäristövaikutuksiamme.
o Päivitämme Vastuullisuusohjelmaa aika ajoin ja tarpeen mukaan varmistaaksemme, että se pysyy merkityksellisenä.
Yhteenveto
RoPS Ry on vastuunsa tiedostava suunnannäyttäjä. Olemme seurana sitoutuneet edistämään sosiaalista, ympäristö- ja talousvastuullisuutta kaikilla toimintamme osa-alueilla.
Uskomme, että meillä on vastuu yhteisöstämme ja ympäristöstämme, ja olemme valmiita tekemään osamme positiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Toteuttamalla tätä Vastuullisuusohjelmaa toivomme inspiroivamme muita jalkapalloyhteisön jäseniä ja yhteistyökumppaneita liittymään toimintaamme edistämään sosiaalista, ympäristö- ja talousvastuutamme.
Kuva: Vili Varjus