Vastuunsa tunteva Pohjantähti
Blogisarja Rovaniemen Palloseuran matkasta vastuullisena suunnannäyttäjänä ja hyvän hallintotavan esikuvana – Osa 1
Syystalvella 2022 RoPSin pallo oli sananmukaisesti puhki. Tilanne oli äärimmäisen synkkä. Seuran talous oli ajautunut kriisiin: velkaa oli arviolta 600 000 euroa – todellisuudessa lähes 700 000 euroa, kuten myöhemmin paljastui. Entisen bingotalon seinällä loisti yhä RoPSin valotaulu, mutta sekin oli jo siirtynyt pois seuran omistuksesta. Kaupungilla liikkui yhä äänekkäämpiä puheita konkurssista – monen mielestä se olisi ollut paitsi väistämätön, myös järkevä ratkaisu. Uuden seuran perustaminenkin nousi keskusteluun. Miten olisi FC Poron Voimalla?
Käänne tapahtui joulukuun alussa, kun seuran johtokunta uuden puheenjohtajansa Matti Poikajärven johdolla päätti käynnistää Uuden Alun. Konkurssi ei ollut edes vaihtoehto. Päätöksen taustalla oli ennen kaikkea vastuuntunto – vastuu lähes tuhannesta pelaajasta, jotka olisivat jääneet ilman seuraa. Vastuu jäsenistä, joista moni oli tukenut seuraa vuosikymmeniä. Vastuu kannattajista, joita RoPSilla oli tuhansia ympäri Suomen. Johtokunta kysyi myös suoraan: olisiko satojen tuhansien euron velan jättäminen maksamatta todella vastuullista?
Johtokunta ei jäänyt yksin. Vain muutamassa viikossa sadat ropsilaiset ja seuran tukijat aktivoituivat. He tarjosivat taloudellista tukea, rohkaisevia sanoja ja konkreettista apua. Helmikuussa 2023 järjestetyssä sidosryhmäkyselyssä vastuullisuus nousi yhdeksi seuran keskeisistä arvoista. Uuteen strategiaan kirjattiin seuraava määritelmä vastuullisuudesta:
Ropsilaisuus on vastuuta yhteisön yhteisistä varoista ja sen toiminnan jatkuvuuden turvaamisesta. Takaamme turvallisen ja tasa-arvoisen toimintaympäristön kaikille. Otamme sosiaalisen ja ympäristövastuumme vakavasti. Ropsilaisuus on puhdasta ja reilua peliä.
Johtokunnan alaisuuteen perustettiin työryhmä, jonka tehtävänä oli vahvistaa seuran hallintoa ja taloudenhoitoa. Hyvän Hallinnon ja Talouden työryhmäksi nimetty kokonaisuus sai vetäjäkseen allekirjoittaneen. Mukaan liittyi joukko energisiä ja idearikkaita johtokunnan jäseniä sekä vapaaehtoisia, jotka jakoivat yhteisen tahtotilan: rakentaa RoPSille läpinäkyvä ja kestävä toimintakulttuuri.
Työryhmän tehtävistä kaksi nousi erityiseen rooliin seuran uskottavuuden ja uuden alun rakentamisessa. Toukokuussa 2024 lanseerattiin kaksi historiallista asiakirjaa: RoPSin Hyvän Hallintotavan Periaatteet – ensimmäiset laatuaan suomalaisessa seurajalkapallossa – sekä seuran historian ensimmäinen Vastuullisuusohjelma. Nämä dokumentit eivät olleet vain sananhelinää – tyyliin ruksia ruutuun muodollisten velvoitteiden suorittamisesta – vaan konkreettisia askelia kohti avoimempaa, vastuullisempaa ja pitkäjänteisempää seuratoimintaa.
Tämän blogisarjan tavoitteena on tuoda esiin ja avata lähemmin seuran Hyvän Hallintotavan Periaatteita sekä Vastuullisuusohjelmaa. Seuraavien kuukausien aikana julkaisen säännöllisesti kirjoituksia, joiden tarkoituksena on tehdä kummastakin helpommin lähestyttäviä ja poistaa mystiikkaa niiden ympäriltä. Blogisarja kulminoituu 23. syyskuuta järjestettävään Vastuullisuusseminaariin, joka toteutetaan yhteistyössä Rovaniemen kaupungin kanssa.
Tervetuloa mukaan matkalle kohti avoimempaa, vastuullisempaa ja kestävämpää seuratoimintaa.

Mika Tapio
Hyvä Hallinto ja Talous-työryhmän vetäjä
30. toukokuuta 2025