Rovaniemen Palloseuran toimitusjohtaja Jouko Kiistala jätti eilen omasta toimestaan eroanomuksen seuralle. Näin päättyi Kiistalan 24 vuotta kestänyt toimitusjohtajan pesti RoPSissa. Vt. toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa seuran toiminnanjohtaja Antti Hietakangas. Lapin Kansa ei tavoittanut Kiistalaa kommentoimaan eroaan. Ohessa Lapin Kansassa julkaistuja Kiistalan RoPS-kommentteja vuosien varrelta.
"Tämä sotku on tongittava pohjiaan myöten ja vasta sitten on johtopäätösten aika."
3.3.2011 Poliisi ottaa kiinni ensimmäisen RoPS-pelaajan sopupelisyytösten vuoksi.
"Toivomme Christopher Musondan paikkaavan Mweetwaa alkukierrosten ajan ja muodostavan sitten hänen kanssaan todellisen tutkaparin."
28.3.2009 Uusi sambialaispelaaja saapuu joukkueeseen. Hän on ensimmäinen vangituista vuonna 2011
"Häneltä puuttui yksilöiden ymmärtäminen ja sukset olivat nopeasti ristissä joukkueen kanssa."
22.3.2008 RoPS antaa viisi viikkoa ennen liigan alkua potkut belgialaisvalmentaja Tom Saintfieldille
"Saimme selvästi tasokkaampia pelaajia kuin esimerkiksi edellisen liiganousun 2003 jälkeiselle kaudelle. Lisäksi he ovat nuoria. Vanhin oli vain 22-vuotias. Tekemisellä on jatkuvuutta."
8.11.2007 Toimitusjohtaja toteaa liiganousun olleen operaatio Sambian ansiota
"Hän on edelleen vetreässä kunnossa ja tekee maalien lisäksi töitä keskikentälläkin."
5.10.2006 Zeddy Saileti, 37, jatkaa RoPSissa 14. kauden
" Eihän siinä ole mitään järkeä, jos ”minun aikakauden menestymisen” hinnan joutuvat maksamaan tulevat sukupolvet."
15.4.2004 Henkilöhaastattelussa
"Olemme pelanneet erittäin vähän muita liigaseuroja vastaan, joten tuntuma on vielä hatara."
6.5. 2004 Uuden kauden alla
"Meikäläisen vinkkelistä tässä on jo tiettyä rutiiniakin. RoPS kuuluu Suomen liigaan ja siellä taas ollaan."
3.11.2003 Liiganousun jälkeen
Jouko Kiistala
Syntynyt Rovaniemellä.
Tuli RoPSiin markkinointipäälliköksi 1978. Nimettiin seuran toimitusjohtajaksi 1987 ja manageriksi 2003.
Pelasi RoPSissa maakunta-, suomensarja- ja mestaruussarjatasolla 1964-81 lukuun ottamatta armeijavuotta (urheilujoukot, Santahamina) 1970, jolloin oli HJK:n mestaruussarjajoukkueessa
© 2011 Lapin Kansa