Oululaislähtöinen, juuret isänsä kautta Rovaniemelle ja Rovaniemen Palloseuraan omaava 18-vuotias suurlupaus Akseli Kalermo on allekirjoittanut RoPS:n kanssa ensi kauden loppuun saakka kestävän pelaajasopimuksen.
Vuoden poikapelaajaksi Suomessa vuonna 2013 valittu Kalermo on viime syksystä lähtien kuulunut italialaisen Serie A:n joukkueen Atalantan alle 20-vuotiaiden joukkueeseen, mutta pieni loukkaantuminen katkaisi toistaiseksi sikäläisen uran ja Kalermo palaa RoPS-sopimuksen myötä Suomeen ja Suomen kentille.
- Onhan se hienoa, että Suomessa vuoden poikapelaajaksi vuonna 2013 valittu lahjakkuus valitsee seurakseen RoPS:n. Tämä osaltaan osoittaa sen, että RoPS:n profiili on noussut pelaajien keskuudessa ja lahjakkaat nuoret pelaajat haluavat Rovaniemelle pelaamaan jalkapalloa, toteaa RoPS-valmentaja Juha Malinen tyytyväisenä.
Malisen mukaan RoPS saa Kalermosta erittäin hyvän ja lahjakkaan nuoren puolustuspään pelaajan, joka totuttelee syksyn harjoitteluun miesten Veikkausliigajoukkueen kanssa.
- Tällä kaudella Akseli saa varmaan kokemusta miesten peleistä farmiseuramme Santa Clausin riveissä. Hän totuttelee harjoitteluun miesten liigajoukkueessa ja taistelee viimeistään ensi kaudella vahvasti paikasta RoPS:n avauskokoonpanoon, Malinen uskoo.
Topparin ja myös laitapuolustajan tonteilla viihtyvä 190 senttinen Kalermo itse liittyy innolla RoPS:n vahvuuteen.
- Etsin pelipaikkaa ulkomailta, mutta pieni loukkaantuminen katkaisi hyvin alkaneen koejakson ja peruutti toisen. Kun RoPS tuli siinä kohtaa mukaan, se alkoi nopeasti tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Uskon, että RoPS-valmentaja Juha Malinen pystyy auttamaan minua ottamaan askeleita eteenpäin jalkapalloilijana, Kalermo kertoo.
Nuorukainen itse lähtee tavoittelemaan Veikkausliigadebyyttiä mahdollisimman pikaisesti.
- Ilman muuta lähin tavoite on tehdä debyytti Veikkausliigassa. Toivottavasti pystyn omalta osaltani auttamaan joukkuetta hyvään sijoitukseen tällä kaudella Veikkausliigassa. Nyt keskityn kehittymään ja menestymään RoPS:n kanssa ja toivottavasti se auttaa jossain vaiheessa löytämään pelipaikan ulkomailta, se on kuitenkin se iso tavoitteeni, nuorukainen toteaa.