Uutisblogi

Allianssi pullautettiin liigasta

Jalkapalloilun liigalisenssikomitea teki maanantai-iltana odotetun ratkaisun evätessään AC Allianssilta liigalisenssin kaudelle 2006. Komitean mukaan taloudelliset syyt olivat niin painavat, että vantaalaisseuran ei katsottu olevan pääsarjakunnossa.

3211291.jpg
Rovaniemen Palloseura ja AC Allianssi taistelivat tuimasti liigapisteistä viime kesänä Rovaniemen keskuskentällä. Ensi kaudella molemmat pelannevat Ykkösessä.

Komitea katsoi lisenssin varsinaisen haltijan A.C. Vantaan Allianssi ry:n sekä sen lukuun seuran jalkapallotoimintaa hoitaneen, kesäkuussa 2005 perustetun AC Allianssi Oy:n velkojen olleen huomattavia. Komitea ilmoitti Allianssilla olleen velkoja veroviranomaisille, vakuutusyhtiölle, palkkaturvaan, pelaajille, seuratoimihenkilöille ja Palloliitolle.

Lisenssimääräysten mukaan edellisen kalenterivuoden päättyessä edellisen kaltaisia velkoja ei saa ilman kirjallista takaisinmaksusopimusta olla. Allianssilla ei todettu vaadittavaa sopimusta olleen.

Myös urheilullisissa seikoissa todettiin olevan puutteita, mutta ne olivat päätöstä tehtäessä sivuosassa.

- Taloudelliset seikat ovat ehdottomasti avainkysymys. Uskon, että urheilulliset syyt eivät olisi seuran liigalisenssiä kariuttaneet, sanoi jalkapalloliigan toimitusjohtaja Jan Walden.

Päätös pudottaa Allianssin pois myös Liigacupista.

Yksimielisiä päätöksiä

Allianssilla on helmikuun loppuun saakka aikaa valittaa päätöksestä Urheilun Oikeusturvalautakuntaan.

- Seuran puheenjohtaja Erkki Salo ilmoitti seuran valittavan päätöksestä, sanoi Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläinen.

Päätös Allianssin liigalisenssin eväämisestä oli yksimielinen. Toimitusjohtaja Walden piti tilannetta kotimaisen liigan kannalta valitettavana, mutta näki tilanteessa myös valoisan puolen.

- Joutuminen tähän tilanteeseen on valitettavaa, mutta olen tyytyväinen, että lisenssikomitea pystyy tekemään myös vaikeita päätöksiä.

Samalla ilmoitettiin, että mikäli Allianssi ei saa valitusmenettelyn kautta lisenssiä takaisin, pelataan ensi kauden jalkapalloliiga 13 joukkueen voimin.

- Perustelut ovat aikatauluihin perustuvat. Allianssilla on kuukausi aika valittaa, ja Oikeusturvalautakunnallakin on oma käsittelyaikansa. Asioita ei voida jättää avoimeksi, sanoi Hämäläinen.

Neljältä Ykkösen seuralta oltiin lisenssihakemukset saatu, mutta niitä ei nyt käsitelty.

- Tämäkään keskustelu ei ollut tiukka, ja päätös oli yksimielinen. Kun Ykkösen seuroilta pyydettiin hakemukset, korostettiin tämän tapahtuvan täysin sitoumuksetta, sanoi Walden.

Tiittanen pettyi, Kiistala kummasteli

Allianssia viime kaudella päävalmentanut Ari Tiittanen oli päätöksestä pahoillaan.

- Piirit ovat niin pienet, että jokainen menetetty liigapaikkakunta on iso menetys. Nuorilta pelaajilta vietiin näytön paikkoja.

- Seura oli rakentamassa juuria, ja katsojapotentiaalikin oli.

Rovaniemen Palloseuran toimitusjohtaja Jouko Kiistala hämmästeli perustelua, jonka mukaan aikataulu oli esteenä seurojen nostolle liigaan. RoPS oli yksi neljästä lisenssiä hakeneesta Ykkösen seurasta.

- Komitea olisi voinut nähdä Allianssin tapauksen jo aiemmin. Kansa on nähnyt tilanteen, mutta lisenssikomitea ei. Tuntuu, että pallo on hukassa aika pahasti. Aiemminhan on päätetty, että liigaa pelataan 14:llä joukkueella. Miten nyt voidaan tehdä toisenlaisen päätös, hän aprikoi.

Allianssin mahdollinen sarjataso on ensi kaudella Ykkönen, joka olisi tässä tapauksessa 15 joukkueen laajuinen. Kiistala kommentoi tätä hyvin lakonisesti.

- Aika nerokasta.

Urheilutieto
© 2006 Lapin Kansa


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi