Rovaniemen Palloseuran naisten II divisioonan joukkue palaa kolmen viikon tauolta takaisin tositoimiin. Kevätkierros kului joukkueelta vieraspelien osalta niin, että syyskierroksella joukkue pelaa enää kahdesti vieraissa.
Rovaniemen Palloseuran naiset saivat jäädä hyvillä mielin kolmen viikon sarjatauolle. RoPS voitti Kakkosen vierasottelussa Kauhavan 0–5 (0-4). Julia Heino teki ottelussa kaksi maalia. Maalinteossa onnistuivat myös Eeva-Leena Sarajärvi, Essi Jokelainen ja Olga Haataja. Kun ottelua oli pelattu 32 minuuttia, RoPS johti jo neljällä maalilla.
Rovaniemen Palloseuran naiset hävisivät jalkapallon Kakkosessa Lapuan Virkiälle maalein 2–1. Lapuan Veera Posti teki RoPSin verkkoon kaksi maalia. RoPSin ainokaisen iski kapteeni Liisa-Maija Rautio. Hän tasoitti pelin 1–1:een, kun ottelua oli pelattu 62 minuuttia. Julianne Arviranta pohjusti tilanteen Raution maaliin. Posti teki Virkiälle voittomaalin 75. minuutilla.
Rovaniemen Palloseuran naisjoukkue nappasi kauden leveimmän voittonsa lauantain kotiottelussa Kauhavan Kanuunaa vastaan. Vierailija Etelä-Pohjanmaalta kaatui Kakkosen ottelussa peräti 7-0 (4-0).
Viime kaudella Pohjanmaan Kolmosen voittanut Kauhavan Kanuunat saapuu tänään RoPSin naisjoukkueen vieraaksi jalkapallon naisten Kakkosessa.
FC United käytti maalipaikkansa tylysti hyväkseen Rovaniemen Palloseuraa vastaan naisten jalkapallon Kakkosessa.
Rovaniemen Palloseura pelasi viikonloppuna kaksi vierasottelua naisten Kakkosessa. Lauantaina RoPS voitti Vaasassa Iskmo-Jungsund Bollklubbenin 1-2. Sunnuntaina tuli tappio Kokkolassa Gamla-Karleby BK:lle 2-0.
Rovaniemen Palloseuran naisjoukkueen valmentaja Olavi Tammimies joutui harvinaisen tehtävän eteen kesken Kakkosen RoPS-Pallokissat/2 -ottelun.
RoPSin naisjoukkue palaa tänään keskuskentälle ensimmäisen kerran virallisen pelin merkeissä sitten viime syksyn nousukarsintapelin Kouvolan Susia vastaan.
Rovaniemen Palloseura ei onnistunut purkamaan joensuulaisen FC Hertan kahdeksan naisen puolustusmuuria Kakkosen avauspelissä Joensuussa. Pisteet jaettiin maalittoman tasapelin myötä.
Rovaniemen Palloseuran naiset elivät jännittäviä hetkiä reilun puoli vuotta sitten. Joukkue haki tosissaan paikkaa naisten Ykköseen pyhäinpäivän pakkasessa, mutta rannalle jäi. Kouvolan Sudet porhalsi Rovaniemen ottelun maaleillaan valtakunnalliseen Ykköseen.
Viime kaudella niukasti Ykkösen nousukarsinnoissa rannalle jäänyt RoPSin naisjoukkue valmistautuu kovaa vauhtia alkavaan kauteen. Joukkue pyrkii nyt entistäkin vahvemmin etenemään päätyyn asti ja Ykköseen.