Rovaniemen Palloseuran Juho Hyvärinen on valittu Suomen poikien U15 maajoukkue-ehdokasleirille Eerikkilän Urheiluopistolle. Leiri pidetään 9-11.2. Päävalmentaja Kimmo Lipponen valitsi leirille 27 pelaajaa, joista hän valitsee lopullisen maajoukkueen.
Rovaniemen Palloseuran Vilma Koivisto hallitsee ikäluokkansa taitokilpailuja. Jo viime kaudella Suomen mestaruuden tyttöjen E11-sarjassa voittanut taituri jatkoi voittokulkuaan Pietarsaaren Tellushallissa lauantaina.
Nelinkertainen ”RoPS’n Roll”-huuto kajahtaa Korkalovaaran koulun liikuntasalissa ja avaa Rovaniemen Palloseuran junioreiden kauden päättäjäiset. Päättynyt kausi oli seuran junioreille erityisen menestyksekäs.
Rovaniemi YJ 1 ei ollut hävinnyt kauden aikana yhtään ottelua ennen B-tyttöjen SM-karsintojen toista osaottelua.
Rovaniemeläisen naisjalkapallon historiaan kirjoitettiin sunnuntaina uusi sivu, kun Rovaniemi YJ pelasi ensimmäisenä naisjalkapallojoukkueena SM-karsintaottelun.
Rovaniemen Palloseuran B-pojat päättivät kautensa ikäluokan Ykkösessä voittamalla lauantaina kotikentällä Jyväskylän Jalkapalloklubin kakkosjoukkueen numeroin 3-0, mutta sunnuntaina sarjakauden viimeisessä ottelussa Oulussa joukkue taipui 3-2 tappioon Tervareiden vieraana.
Rovaniemi YJ/B1 -joukkue pelaa sunnuntaina ainutlaatuisen pelin. Rovaniemeläsjoukkue voitti jalkapallon tyttöjen Ykkösen C-lohkon ja eteni historiallisesti SM-karsintoihin. Koskaan aiemmin rovaniemeläisessä naisjalkapalloilussa ei ole karsittu paikasta SM-sarjaan.
Rovaniemen Palloseuran poikien C14- joukkue varmisti vuoden 2014 Suomen palloliiton Pohjois-suomen piirinmestaruuden voittamalla sunnuntaina Kempeleessä viimeisessä ottelussaan AJAX Sarkkirannan selkeästi tuloksella 0–3. Hopealle sarjassa sijoittui Kemin Palloseura ja pronssille TP-47 Torniosta.
Rovaniemen Palloseuran B-pojat kärsivät vierastappion jalkapallon Ykkösen C-lohkon ottelussa Vaasan IFK:ta vastaan maalein 4-1 (1-1).
FC YPA punnersi kotiareenallaan väkisin voittoon Rovaniemen Palloseurasta lauantaina pelatussa jalkapallon B-poikien Ykkösen ottelussa. Ylivieskalaiset onnistuivat lisäajalla maalinteossa kahdesti ja voittivat kamppailun 3–2 (0–1).
Rovaniemi B1 päätti jalkapallon Ykkösen syyskierroksen Haukiputaalla. Peli päättyi lopulta pistejakoon maalein 1-1 (0-1).
Rovaniemi YJ jatkoi vakuuttavia esityksiä jalkapallon B-tyttöjen Ykkösessä lauantaina Kempeleessä. Ajax Sarkkiranta joutui taipumaan maalein 0–1 (0–0).