Rovaniemen Palloseuran kauden 2018 tavara-arpajaisten voittajat on arvottu Lapin poliisilaitoksella, Rovaniemellä. RoPS onnittelee kaikkia voittajia ja kiittää jokaista arpajaisiin osallistunutta sekä arpojen myymisestä vastanneita joukkueita.
Rovaniemen Palloseuran uuden strategian mukaiset valmennusosaamisen vaikuttavuuden vahvistamisen toimenpiteet saatiin päätökseen tiistaina 9.10.2018 Keskuskentän VIP -tiloissa. Paikalle saapunut valmentajajoukko osallistui kiinnostuneena päivän agendaan.
Jalkapallo luo unohtumattomia tapahtumia ja synnyttää suuria tunteita, niin kuin lajien kuninkaan mm-kisat tänä kesänä ovat jälleen kerran todistaneet. Niitä on varmasti luvassa myös, kun meidän RoPS:n B-junnujengi vuosilta 1992-1993 kerääntyy yhteen pitkän tauon jälkeen hyväntekeväisyysottelun merkeissä.
Rovaniemen Palloseuran A-juniorit voittivat seuran ensimmäisen Suomen mestaruuden kaudella 1988. Nyt joukkue kokoontuu uudelleen juhlistamaan mestaruutensa 30-vuotismerkkipaalua. Lauantaina 21.7. pelataan hyväntekeväisyysottelu RoPS:n kauden 1988 A-nuorten sekä kaudella 1993 SM-sarjaa pelanneiden RoPS B-nuorten välillä.
Huomenna Lauantaina 12.5 Oulun Heinäpäässä Arina-Areenalla nähdään sinivalkoista väriä, kun Rovaniemen Palloseuran soveltavan jalkapallon joukkueet matkustavat Ouluun Luovi Cuppiin.
Pöydälle on levitetty tuoreita aineksia, tomaattia, salaattia, sipulia, suolakurkkua sekä asiaan kuuluvat kastikkeet ketsuppia, kahta laatua sinappia, dressingä sekä uutuutena tzatzikia. Testiryhmän jäsenet kasailevat tykötarpeita kukin oman mieltymyksensä mukaan.
Neljätuhatta kilometriä kotikaupungin potkupalloseuran vuoksi, onkohan sellaisessa mitään järkeä? Tätä kyselin monta kertaa itseltäni. Kiihkeä Euro-ottelu ei äkkiseltään kuulosta perhelomakohteelta. Pikemminkin sellainen haisee hieltä ja maltaalta, karvailta pettymyksiltä ja murheisiin hukuttautumiselta muutaman hullun maanmiehen kanssa. Miten tällaiseen tapahtumaan voisi lähteä lapsineen päivineen?
Rovaniemen jalkapallo-olosuhteet ovat kehittyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana huimasti.
Palloliiton Pohjois-Suomen piiri palkitsi lauantaina Oulussa järjestetyssä palkintogaalassa pohjoisen jalkapalloväkeä ja toimijoita kauden 2015 ansioista.Rovaniemelle tilaisuudesta matkasi peräti seitsemän palkintoa.RoPSin palkitut:Vuoden...
Rovaniemelle uusi kaupunkifestari RolloPOP 29/30.7.2016!RolloPOP tuo Rovaniemen Keskuskentälle suomalaisen rockin ja popin suurimmat nimet. Festareilla nähdään kauan kaivattuja bändejä, kuten yhdeksän...