Uutisblogi

Esitys jalkapallostadionin remontista jo keväällä

Rovaniemen jalkapallostadionin remontista saadaan tarkempaa tietoa vielä tämän kevään aikana. Apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttilan mukaan päätöksiä täytyy tehdä ennen kesää, jotta hanke voidaan valmistella lokakuussa valittavan uuden suurvaltuuston päätettäväksi.

445569

Rovaniemen apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttila (vas.) selvitti stadionhankkeen suunnitelmia Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläiselle ja jalkapalloliigan toimitusjohtaja Jan Waldenille.

Anttila esitteli eilen stadionhankkeen tilannetta ja vaihtoehtoja Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläiselle ja jalkapalloliigan toimitusjohtaja Jan Waldenille. Tilaisuudessa olivat mukana myös kaupungin liikuntapuolen virkamiesjohto sekä RoPSin puheenjohtaja Markku Hyvönen. Hän on myös remonttihankkeen mahdollisen rahoittajan ja toteuttajan Kaupunkikiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja.

Anttila ei halunnut arvioida, tehdäänkö stadionremontti alkutalvesta esiin putkahtaneen Keskuskenttä-suunnitelman pohjalta, vai saako kaupunki Lapinaukealle uuden, ns. kolmannen sukupolven lämmitettävällä tekonurmella varustetun jalkapallostadionin kuppi-istuimineen, katettuine katsomoineen ja valoineen.

- Tällä hetkellä molempia vaihtoehtoja selvitetään kaupungin sisäisessä prosessissa. Mietinnän alla ovat mm. rahoitusvaihtoehdot, Anttila sanoo ja lupaa päätöksiä viimeistään keväällä.

- Ennen kesää käsissä on oltava jotain konkreettista, jotta hanke saadaan ensi vuoden budjettivalmisteluun. Uusi suurvaltuusto saanee asian päätettäväksi heti ensimmäisinä töinään.

Moninaiskäyttö tärkeää

Apulaiskaupunginjohtaja korostaa, ettei stadionremonttia pidä toteuttaa yksin jalkapallon ehdoilla. Remontoitavan alueen moninaiskäyttö mm. koulujen ja muiden lajiryhmien tarpeisiin painaa suunnittelussa paljon. Samalla moninaiskäyttöä painottavalla linjalla näyttäisi olevan myös kaupungin liikunta- ja nuorisotoimisto.

RoPSin puheenjohtaja Markku Hyvönen toteaa, että Keskuskenttä on seuran näkövinkkelistä ykkösvaihtoehto, mutta että Lapinaukeakin kelpaa.

- Tärkeintä on, että olosuhdepuolella vihdoin tapahtuu jotain ja työt saadaan käyntiin. Olisi varsin noloa, jos joutuisimme luopumaan sarjasta puutteellisten olosuhteiden vuoksi, Hyvönen sanoo ja viittaa RoPSin saamiin lukuisiin poikkeuslupiin liigalisenssiasiassa.

- Edessä olevan liigakauden RoPS saa pelata vielä poikkeusluvalla. Tämän vuoden lisenssin edellytyksenäkin oli, että saamme pitävät takuut remonttisuunnitelmista ja aikataulusta. Tämä ehto näyttäisi nyt toteutuvan. 2006 lisenssin myöntämisen ehtona on, että stadionin remontti on jo täydessä vauhdissa, sanoo Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläinen.

Vierailusta myönteinen kuva

Jalkapalloliigan toimitusjohtaja Jan Walden on samoilla linjoilla. Waldenin mukaan Rovaniemellä on nyt viimeiset hetket laittaa jalkapallon olosuhdeasiat liigalisenssin edellyttämään kuntoon.

- Saamamme selvitykset näyttävät hyviltä ja toteuttamiskelpoisilta. Vierailusta jäi kaikin puolin myönteinen kuva, Walden sanoo.

Palloliiton puheenjohtaja vinkkasi kaupunkia hakemaan stadionremonttiin rahoitusta Euroopan jalkapalloliitolta. UEFA päätti alkuvuodesta ensimmäisistä ns. Hat Trick -avustuskohteista ja Suomikin sai olosuhteiden kehittämishankkeisiin (mm. 17 tekonurmihanketta) yhteensä 1,2 miljoonaa euroa. Toinen hakukierros on parhaillaan käynnissä ja päättyy vuoden 2006 lopulla.

Jorma Kilpeläinen
© 2005 Lapin Kansa


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi