Myllykoskelta täksi kaudeksi Rovaniemen Palloseuraan siirtynyt 23-vuotias Juha Pirinen jatkaa RoPS-paidassa seuraavat kaksi vuotta. Kaksivuotinen jatkosopimus oli RoPS:ssa ja Rovaniemellä hyvin viihtyneelle Piriselle luonnollinen valinta.
- Tosi hyvä fiilis on tehdystä jatkosopimuksesta. Olen tykännyt joukkueesta ja seurasta kovasti, joten loppupeleissä sopimuksen allekirjoittaminen oli helppo päätös, valkeakoskelaislähtöinen vasen laitapuolustaja tuumaa.
RoPS:ssa suureen rooliin kesän aikana noussut Pirinen näkee RoPS:n erinomaisena paikkana kehittyä pelaajana edelleen.
- Tavoite on tietysti auttaa joukkuetta jatkossakin niin paljon kuin mahdollista, mutta kyllä haluan itsekin vielä kehittyä pelaajana ja näen RoPS:n joukkueeksi, jossa sekin voi toteutua, Vasemman laidan työmyyrä sanoo.
Myös RoPS:ssa ollaan tyytyväisiä Pirisen kanssa aikaansaatuun jatkosopimukseen.
- Juha on ollut todella positiivinen yllätys meille, vaikka toki tiesimme millaisen miehen MyPa:sta joukkueeseen saamme. Hän tuo meidän joukkueeseen sellaista positiivista ”äijämäisyyttä”, joka sopii meidän pelitapaan hyvin. On todella hienoa, että pääsimme yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta, RoPS:n urheilujohtaja Jari Ilola toteaa tyytyväisenä.