Rovaniemen YJ1-joukkue jatkoi B-tyttöjen Ykkösessä voittoisasti. Kauden kolmannessa kamppailussa kaatui oululainen ONS2 komeasti maalein 5–1 (3-0).
– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä suvereenia hallintaa ja kauden parasta peliä, Rovaniemen valmentaja Jukka Heino totesi.
– Etenkin hyökkääjät ja keskikenttäpelaajat onnistuivat erinomaisesti.
ONS sai avauspuoliajalla vain yhden vaarallisen maalipaikan, mutta Rovaniemen maalivahti Johanna Vainionpää torjui läpiajoon päässeen pelaajan yrityksen.
Janina Kämäräinen iski ONS:n verkkoon hattutempun eli kolme maalia. Maalinteossa onnistuivat myös Iida Savolainen ja Alina Heikkilä .
– ONS oli meidän tapaan voittanut kaksi ensimmäistä otteluaan, joten tämä oli tämänhetkinen sarjan kärkikamppailu, Heino jatkoi.
Ensi viikonloppuna B-tytöt matkustavat Ylivieskaan.
Rovaniemi YJ2 hävisi kotiottelun GBK:lle maalein 2–0 (2-0).
– Tosi tasainen ja vauhdikas peli. Toinen puoliaika oli meiltä paljon parempi kuin ensimmäinen, rovaniemeläisten valmentaja Valtteri Kumpuniemi totesi.
– Meidän pitää päästä entistä paremmille paikoille, jotta saamme maaleja ja voittoja näistä peleistä.
Oona Kuusela ja Enni Yli-Suvanto esiintyivät edukseen rovaniemeläisjoukkueesta.
Miia Vatka
© 2014 Lapin Kansa