Mika Lumijärven siirryttyä RoPSin edustusjoukkueen päävalmentajan tehtäviin vaihtui myös RoPSin B-junioreiden valmentaja. Lumijärvi toimi tähän asti myös B-junioreiden valmentajana, mutta keskittyy nyt ainoastaan edustusjoukkueen valmennukseen.
Keijo Kurvisesta tuli B-junioreiden valmentaja. Kurvinen jatkaa niin ikään C-15-joukkueen peräsimessä. Kurvisen lisäksi B:n ja C 15-joukkueen valmennustiimiin kuuluvat lisäksi Tapani Peura, Pentti Salminen ja Sale Rantala.
– Osa B-pojista harjoittelee jo A-junioreiden mukana. Loput pelaajat on yhdistetty C-15-joukkueen kanssa siten että harjoituksissa on vähintään 20 pelaajan ryhmä, Kurvinen kertoo.
RoPSin B-pojat kamppailevat säilymisestä Ykkösessä. RoPS on tällä hetkellä sarjassa kymmenentenä ja vaarassa pudota loppukaudeksi piirisarjaan. Ykkösen voittaja nousee syksyksi SM-sarjaan, sijoille 10-12 sijoittuneet joutuvat piirisarjaan. RoPS kohtaa vielä OLS:n, PK-37:n, Lynxin ja VPS-j:n. Paikallisvastustaja Lynx on sarjassa seitsemäntenä.
RoPS pelaa lauantaina kotiottelun oululaista OLS:ia vastaan Saarenkylässä klo 14.30. LK
© 2009 Lapin Kansa