Rovaniemen Palloseura on tehnyt yksivuotisen sopimuksen maalivahti Tomi Maanojan, 26, kanssa. Samalla seura on purkanut viime vuonna RoPS:n maalia vartioineen Mikko Vilmusen sopimuksen. Vilmusen sopimus purettiin yhteisymmärryksessä eikä purkuun liity mitään suurempaa dramatiikkaa. RoPS haluaa kiittää Mikkoa hyvin tehdystä työstä ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää tulevaisuudessa.
Maanoja liittyy RoPS:n vahvuuteen jo kuluvan viikon Liigacupin vierasotteluihin.
Tomi Maanoja saapuu Rovaniemelle Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavasta Sandefjord Fotbollista.
Miehen ura pääsarjatasolla alkoi Vantaan AC Allianssissa kaudella 2005 ja veikkausliigadebyytin Maanoja pelasi HJK-ottelussa 1.10.2005.
Maanoja siirtyi kausiksi 2006-2008 espoolaiseen FC Honkaan. Kaudella 2008 Maanoja siirtyi Ruotsin pääsarjan AIK:n riveihin.
Helmikuussa 2009 pelatussa AIK:n harjoitusottelussa Maanojalta katkesi sääriluu, minkä vuoksi hän joutui olemaan pois pelikentiltä koko kauden ja jäämään pois alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnauksesta.
Kaudeksi 2011 Maanoja palasi takaisin FC Honkaan, josta siirtyi viime kaudeksi Norjaan.
© 2013 RoPS