- Oluremin paluu joukkueeseen on todella mieluinen asia minulle ja varmasti kaikille muillekin joukkueessamme. Hänen sopeutumisensa meidän peli-ideaan saavuttuaan joukkueeseen viime kaudella kesken kauden, oli hämmästyttävää. Hän oli loppukaudella yksi tärkeä lenkki hopeajoukkueessamme, hehkuttaa RoPS-luotsi.
Malinen on pitänyt yhteyttä Oluremiin talven aikana kuukausittain ja muistuttanut, että RoPS olisi hänelle yksi hyvistä vaihtoehdoista myös tulevalla kaudella. Aluksi näytti siltä, että Oluremi ei ole palaamassa Rovaniemelle, mutta viime viikkoina asia kääntyi RoPS:n kannalta hyväksi.
- Oluremi tulee pikavauhdilla Rovaniemelle. Hän on joukkueen riveissä jo perjantaina, jolloin kohtaamme harjoitusottelussa PS Kemin. Nyt meillä on laidoille laittaa hyvässä vireessä olevat pelaajat, kun Nganbe Nganbekin on hyvässä iskussa, Malinen kertoo tyytyväisenä.