Uutisblogi

RoPS A:n uusi luotsi ”helppo valinta”

Ikäluokkansa SM-sarjassa menestyksekkäästi debytoinut RoPS A aloittaa ensi viikolla harjoitukset ja syyskauden pelit uudessa komennossa. Valmentajaksi kutsuttu Jorma ”Bimbe” Turpeenniemi on RoPSissa tunnettu ja tunnustettu mies, joka lunasti paikkansa Mika Lumijärven noustua seuran liigajoukkueen valmentajaksi.

979912
Jorma Turpeenniemi ottaa komentoonsa RoPSin A-nuorten jalkapallojoukkueen.

Tällä kaudella Turpeenniemellä ei ole ollut virallista roolia RoPSissa, mutta hänet on mm. valittu seurassa vuoden valmentajaksi 2002. Valmennuksessa vaadittavia taitoja 1980-luvulla itsekin sinipaidassa juossut Turpeenniemi on pitänyt yllä paitsi jalkapallokentillä ja niiden reunoilla, myös RJPS:n junioreiden, miesten ja maajoukkueen jääpallovalmentajana ja työssään Vaaranlammen koulun rehtorina.

- Valinta oli helppo. Ehdolla oli useita nimiä, mutta Jorma Turpeenniemi oli ensimmäinen vaihtoehto ja hän suostui tehtävään, RoPSin johtokunnan puheenjohtaja Markku Hyvönen kertoo tyytyväisenä.

Hyvösen mukaan valinnan takana ovat myös pelaajat.

- Me luotamme Turpeenniemeen. Mika Lumijärvi siirtyi viime vuonna A-junioreiden valmentajaksi samaan aikaan hyvällä menestyksellä. Eiköhän joukkueen hyvä henki säily valmentajanvaihdoksen jälkeenkin.

RoPS A aloittaa syyskauden pelit heinäkuun puolivälissä. Joukkue on tällä hetkellä sarjan puolivälissä kuudentena, pelattuaan viisi voittoa, neljä tappiota ja yhden tasapelin.

Sama linja jatkuu

Jorma Turpeenniemelle valinta valmentajaksi tuli yllätyksenä:

- Luulin jo päässeeni eläkkeelle, mutta toisin kävi.

Turpeenniemi näkee Lumijärven valmennustyylissä ja omassa ajattelussaan paljon samaa.

- Niin pelaa kuin harjoitteleekin. Joukkueen eteen tekeminen, pelipaikkakohtainen asioiden toteuttaminen, fyysinen ja juoksuvoimainen pelityyli, pallon tuominen nopeasti keskialueen yli ja päätyihin, selkeät paikat ja yksi varmistava pelaaja puolustuksessa, hän luettelee yhteneväisyyksiä.

Ensi maanantaina kello 17 kentällä aletaankin harjoitella tauon jälkeen kovaa, heti virallisen esittäytymisen jälkeen.

- Näen joukkueessa paljon potentiaalia. Toisaalta sarja kovenee, sillä liigajoukkueista palautetaan A-junioreita takaisin. Pitää ottaa tarvittaessa jotain uuttakin mukaan, että sarjapaikka varmistuu, Turpeenniemi lupaa.

Katja Haavisto
© 2004 Lapin Kansa


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi